Viime vuonna poliisissa tehtiin tarkkuusalkometritutkimukset mukaan lukien noin 21 000 liikennejuopumustutkimusta eli noin 1 500 tutkimusta enemmän kuin edellisenä vuonna.
Kasvua edellisestä vuodesta on tapahtunut pääasiassa verinäytetutkimuksissa, erityisesti huumaus- ja lääkeainetutkimusten osalta. Poliisin tekemien tarkkuusalkometrimittausten määrä pysyi suunnilleen edellisen vuoden tasolla.
Tarkastelujaksolla vuosina 2010–2018 alkoholitutkimusten määrä on ollut laskussa, kun taas huumaus- ja lääkeainetutkimusten määrä on kasvanut, poliisi kertoo.
Viime vuonna alkoholitutkimusten yhteismäärä oli noin 14 000, kun taas kuin huumaus- ja lääkeainetutkimusten määrä oli noin 8 700.
Viime vuonna tutkittiin kaikkiaan 13 457 verinäytettä. Noin 90 prosentissa tutkituista näytteistä todettiin joko alkoholia, huumaus- tai lääkeaineita tai molempia.
Yleisimmät verinäytteissä todetut huumausaineet kuuluivat edelleen amfetamiinien ryhmään.