Kotiteollisuus-laulaja Jouni Hynynen kertoo luomisen tuskastaan bändin kotisivuilla.
Muusikko Jouni Hynynen kuvailee tämän vuoden tunnelmiaan Kotiteollisuus-bändin suhteen. Bändin kotisivuilla julkaistussa tekstissä mies myöntää, ettei hän ole varma bändin tulevaisuudesta.
– Uusia biisinraakileita on kasassa 19 ja kasa riffejä ja kertosäkeitä siihen päälle. Kuuntelin ne läpi äsken. Ei niistä mitään tule. Ei oikein kiinnosta tehdä mitään, kun muutto ja taloremontti painaa päälle. Kassellaan biisejä sitten syssymmällä, kun alkaa taas kiinnostaa.
Kotiteollisuus julkaisi maaliskuussa Eppu Normaali -tribuutin ja perjantaina bändi aloittaa perinteisen kevätkiertueensa ympäri suomen. Elokuun puoliväliin saakka keikkailevan bändin syksy on kuitenkin vielä auki.
– Sitten en tiedä mitä tapahtuu. Hyvässä lykyssä menemme studioon syksyllä 2014, mutta se riippuu siitä saammeko mitään aikaan siihen mennessä. Suomeksi: herra taiteilija odottaa inspiraatiota. Tämän lisäksi Karmila on syksyllä kiireinen Nightwishin kanssa, joten voi olla, että sessio siirtyy, ja se on oikeastaan ihan hyvä juttu.
Bändi miettii myös kokoelman kasaamista, mutta Hynynen ei ole varma, ”jaksavatko he tehdä sitäkään”.
Mäntsälän Uutisten tuoreessa haastattelussa Hynynen myöntääkin, että koko bändin lopettaminen oli pari viikkoa sitten lähellä.
– Nyt olen tyytyväinen, mutta jos olisit soittanut kaksi viikkoa aiemmin, niin olin sitä mieltä – ja puhuin siitä naisellenikin (Mari Perankoski) – että eiköhän tämä bändi ollut tässä, Hynynen kuvailee lehdelle.
Haastattelussa Hynynen kertoo baarireissun auttaneen lopulta luomisen tuskassa, joten faneilla on kuitenkin toivoa bändin syksyn suhteen.
MTV.fi tavoitti Hynysen, mutta muusikko ei halunnut kommentoida tilannetta enempää.
Jouni Hynynen kertoo vihdoin suhteestaan: Tätä ei saa rikki millään