Hypo: Asuminen on nyt halpaa – tässä syyt

Asunnon pienoismalli ja seteleitä.
Hypon pääekonomisti Juho Keskinen tiivistää markkinatilanteen sanomalla, että Suomessa on tällä hetkellä sekä asunnon ostajan että asujan markkinat.All Over Press
Julkaistu 23.05.2024 10:16

MTV UUTISET – STT

Asuminen on Suomessa nyt halvinta 2000-luvun alun jälkeen, arvioi Hypo tuoreessa asuntomarkkinakatsauksessaan.

Hypon mukaan asumisen juoksevat kulut ovat kääntyneet deflaatioon ja lämmitysenergia on huomattavasti halvempaa kuin vuosi sitten. Lisäksi asuntojen reaalihinnat ovat laskeneet vuosituhannen alun tasolle, Hypo kertoo.

Hypon pääekonomisti Juho Keskinen tiivistää markkinatilanteen sanomalla, että Suomessa on tällä hetkellä sekä asunnon ostajan että asujan markkinat.

– Asuminen taittui deflaatioon lokakuussa 2023. Lämmitysenergia on nyt edullisempaa kuin vuosi sitten, ja sama pätee korjaus- sekä huoltokustannuksiin, Keskinen kirjoittaa katsauksessa.

– Suunnitelmallisesti talouttaan hoitaneiden taloyhtiöiden testit on jo nähty. Tuntuvampiin vastikekorotuksiin turvaudutaan käsillä olevissa yhtiökokouksissa vain, jos ne on laiminlyöty aiemmin.

Keskisen mukaan Suomen taloustilanne saattaa ylipäätään olla todellisuudessa parempi kuin kuluttajat uskovat. Hän luettelee arvionsa tueksi useita syitä.

– Inflaatio on taitettu Suomessa, ostovoima kohenee palkkojen noustessa ja hallituksen varainsiirtoverokantojen lasku kannustaa kaupoille aiempaa enemmän.

– Lisäksi tuoreet ennakkotiedot kertovat alustavasti, että taantuma olisi päättynyt tammi–maaliskuuhun.

Keskisen arvion mukaan kuluttajien talousluottamus tulee kuitenkin todennäköisesti jatkumaan matalana, kunnes korkojen lasku ja taantuman väistyminen todetaan omin silmin vuoden kuluessa.

Asuntojen hintoihin ei nopeaa nousua

Hypo ennustaa, että asuntojen hinnat laskevat tänä vuonna kaksi prosenttia. Ensi vuodelle Hypo ennakoi hintoihin sen sijaan kahden prosentin nousua.

Keskisen mukaan viitteitä käänteestä saatiin jo alkuvuonna, kun asuntojen hintojen lasku asettui vuoden sisällä. Myös asuntokaupasta tihkuneet tiedot ovat olleet toiveikkaan nousujohteisia kevään edetessä, Keskinen luonnehtii.

– Kun vanhojen osakeasuntojen kauppa kasvoi huhtikuussa vuodentakaisesta, ei enää voi puhua tavanomaisesta kausivaihtelusta, Keskinen sanoo.

Toisaalta kauppa käy hänen mukaansa yhä heikommin kuin 2010-luvulla keskimäärin, mikä ei povaa nopea nousua hintoihin.

Kesäkuun koronlaskusta piristysruiske?

Toistaiseksi lainojen korot pitävät Suomessa kuluttajahintaindeksiä vielä koholla. Korkojen odotetaan kuitenkin kääntyvän kesäkuussa laskuun.

– Odotetun laskusuunnan lisäksi korkomenoja hillitsevät jatkossa myös laskeneet asuntojen hinnat, jolloin velanhoitomenot laskevat, Keskinen ennakoi.

Euroopan keskuspankin neuvoston odotetaan laskevan ohjauskorkojaan kesäkuun alun kokouksessaan.

Keskinen arvioi, että Suomen ja suomalaisten talous saa koronlaskusta jo tänä vuonna piristysruiskeen, mikä tulee vaikuttamaan kuluttajien mielialaan sekä asuntokauppaan.

Mitään valtavaa korkojen romahdusta ei kuitenkaan Keskisen arvion mukaan ole näköpiirissä. Hän ennakoi korkojen asettuvan nykynäkymällä hieman yli kolmeen prosenttiin vuoden loppuun mennessä.

– Samalla prosenttiyksikön lasku huipuilta vastaa kuitenkin yli sadan euron lisäystä asuntovelallisen kuukausibudjettiin 200 000 euron annuiteettilainassa, Keskinen laskee.

Lue myös: Moni suomalainen tunnustaa kokeneensa remonttikatastrofin – vältä nämä kolme kalliiksi käyvää virhettä

OP: Asuntosijoittajat palaamassa markkinoille

Tuoreimmat aiheesta

Asuminen