Hyvällä tyynyllä höyhensaarille

Julkaistu 05.11.2003 12:15(Päivitetty 04.10.2004 13:04)

Tuoreiden tutkimusten mukaan yhä useampi suomalainen kärsii unihäiriöistä. Nukkuminen vie paitsi kolmasosan elämästämme, myös vaikuttaa vahvasti jäljelle jäävän kahden kolmasosan laatuun. Hyvä tyyny vie nukkujan helpommin höyhensaarille ja mahdollistaa hyvän unen.

Kuva: Familon ja Suomen Höyhen

Kuva: Familon ja Suomen Höyhen

- Tyynyvalikoima on kasvanut huikeasti kymmenen viime vuoden aikana. Sopivia tyynyjä löytyy niin kyljellään, selällään kuin vatsallaankin nukkuville, tuotepäällikkö Mailis Linnola Familonilta kertoo.

Sopivan tyynyn valintaan vaikuttavat nukkujan koko, nukkumisasento ja henkilökohtaiset mieltymykset. Hyvä tyyny pitää kaularangan suorassa, nukutpa missä asennossa tahansa. Pehmeällä patjalla nukkuvan tyyny voi olla matalakin, mutta kovaan patjaan tulisi yhdistää korkeampi tyyny. Oikeanlainen päänalunen tukee päätä ja rentouttaa koko ylävartalon.

Kuva: Familon ja Suomen Höyhen

Kuva: Familon ja Suomen Höyhen

Syksyn uusinta uutta on tyyny, joka lupaa vähentää kuorsaamista ja niskakipuja. Familonin Ergo3+ -tyyny ei myöskään hikoiluta, sillä DuPontin patentoitu Hollofil-ontelokuitu edistää ilman kiertämistä ja vähentää kosteuden kertymistä tyynyyn. Toinen esimerkki "terveystyynystä" on lämpöön reagoiva tyyny, Memorex, joka muotoutuu ruumiinlämmön vaikutuksesta.

Perinteisten tyynyjen ykköstäytteeksi on viime vuosina noussut pallokuitu, joka kestää irtonaisuutensa ansiosta hyvin pesua litistymättä. Monissa tyynyissä on nykyisin täyttömahdollisuus: kokoa saa säädeltyä vetoketjun ja tyynyn mukana tulevien lisätäytteiden avulla. Erilaisten pallo- ja ontelokuitujen rinnalla täytteistä pitää pintansa untuva. Suomen Höyhenen valmistamat untuvatyynyt sopivat myös allergisille, aivan kuten yhdessä Allergia- ja Astmaliiton kanssa kehitetyt kotimaiset Familon-tyynytkin.

Kuva: Familon ja Suomen Höyhen

Kuva: Familon ja Suomen Höyhen

Linnolan mukaan suomalaiset panostavat tyynyihin edelleen liian vähän, mutta parannusta on kuitenkin tapahtunut. Tyynyostoksilla osataan nykyisin myös kysyä apua.

- Pikku hiljaa on ymmärretty, että tyyny on hygieniatuote eli sitä pitää pestä ja hoitaa. Tyynyhän kuluu hirveästi, kun se on käytössä joka yö. Se tulisi vaihtaa uuteen kolmen vuoden välein.

Suositusten mukaan tyyny pitäisi pestä neljä kertaa vuodessa. Linnolan mukaan samaa tyynyä saatetaan kuitenkin pahimmillaan käyttää pesemättä jopa 5-10 vuoden ajan! Nykytyynyt on kehittyneiden materiaalien ansiosta helppo puhdistaa, useimmat saa pestä koneessa jopa 60 asteessa.

Kuva: Familon ja Suomen Höyhen

Kuva: Familon ja Suomen Höyhen

Tyynyn valinnassa avainsana on yksilöllinen nukkuminen. Harteikkaan miehen optimityyny on erilainen kuin pienen ja siron naisihmisen.

- Usein pariskunta hankkii kaksi samanlaista tyynyä, vaikka olisi parempi hankkia yksilölliset, käyttäjäänsä parhaiten palvelevat tyynyt. Yleensä isommalle miehelle sopii korkeampi ja pienemmälle naiselle matalampi tyyny.

Kuva: Familon ja Suomen Höyhen

Kuva: Familon ja Suomen Höyhen

Tyynyasiat ovat kuitenkin Linnolan mukaan myös paljolti makuasioita. Vaikka ergonomisesti olisikin fiksua valita tietynlainen tyyny, toinen tykkää upottavasta ja toinen napakasta.

  • Teksti: Hanna Pesonen
  • Kuvat: Familon ja Suomen Höyhen

Tuoreimmat aiheesta

Lifestyle