IATA: Lentomatkustajien määrässä tehdään kaikkien aikojen ennätys – ilmastonmuutos tuo synkkiä pilviä

Lentoyhtiöt odottavat, että lentomatkustajien määrä nousee tänä vuonna kaikkien aikojen ennätykseen. 

Lentomatkustajien määrän odotetaan nousevan lähes viiteen miljardiin vuodessa, kertoo Kansainvälinen ilmakuljetusliitto IATA.

Edellinen ennätys on vuodelta 2019, jolloin lentomatkustajia oli 4,5 miljardia.

Koronapandemian myötä lentomatkustajien määrä notkahti.

IATA myös odottaa, että maailman lentoyhtiöiden nettovoitto nousee tänä vuonna 30 miljardiin dollariin, eli liki 28 miljardiin euroon. Aiempi arvio voitoista oli vajaa 24 miljardia euroa.

IATA:n pääjohtaja Willie Walsh sanoi liiton vuosikokouksessa Dubaissa, että ennakoitu voitto on hieno saavutus koronapandemian runtelemalla alalla.

Yhtiöiden kulut nousevat

Lentoyhtiöiden kannalta myönteisistä luvuista huolimatta taivaalla on myös synkkiä pilviä. Yhtiöt joutuvat kohtaamaan kustannusten jyrkän nousun, joka johtuu esimerkiksi työvoimapulasta ja ilmastonmuutokseen liittyvistä haasteista.

IATA:n mukaan myös lentoyhtiöiden kokonaiskustannukset nousevat tänä vuonna ennätyksellisen korkeiksi.

Lue myös:

    Uusimmat