Idyllisen asuinalueen piina: Tällainen on tuholaisia kuhiseva "rotta-Audi", jolle Helsingin kaupunki ei voi tehdä mitään
Rotat ovat majoittuneet kadunvarteen parkkeerattuun autoon Helsingin Alppikylässä. Vaikka tilanne häiritsee paikallisia asukkaita, kaupunki ei voi siirtää autoa.
Audi-merkkisen auto on seissyt useamman kuukauden ajan liikkumatta parkkipaikalla. Autoa siirrettiin hieman viime kuussa, kun se oli kunnossapitotöiden takia tiellä.
Paikalliset asukkaat ovat tehneet useita valituksia asiasta.
Ongelman voi haistaa auton ulkopuolella, sillä pinnoilla olevien rotan jätöksien haju leviää pistävänä ulos saakka.
Alppikylässä asuva Emilia Peltonen on nähnyt useita kertoja rottia auton ympärillä oltuaan koiransa kanssa iltalenkillä. Ongelma onkin pahin auringon laskettua, sillä rotat liikkuvat pääasiassa yöaikaan.
– Olen nähnyt pakoputken kohdalla. Sitten renkaan kautta ne menevät varmaan moottoritilaan ja sieltä sisälle, kertoo Peltonen.
Kaupungin kädet sidottu tilanteessa
Myös Helsingin kaupunki on auton suhteen vaikeassa tilanteessa. Siirtopäällikkö Pekka Holopainen kertoo MTV Uutisille, että ajoneuvosiirtolain perusteella asiaan on mahdotonta puuttua.
– Auto on katsastettu. Verot ja vakuutukset maksettu, linjaa Holopainen.
Holopaisen mukaan Helsingin ympäristöterveysyksikkö pystyy puuttumaan asiaan, mutta tässä tapauksessa tosin yksikkökään ei pysty tekemään asialle mitään.
– Jos niitä (rottia) on päivittäin jonossa semmoinen 20–30 autoon, niin sitten varmaan puututaan.
Yöaikaan viranomaiset eivät ole käyneet tutkimassa auton ympäristöä.
Nyt asiaan on kuitenkin tulossa Holopaisen mukaan muutos, sillä auton omistajaan saatiin yhteys.
– Omistaja on luvannut siirtää auton, kertoo Holopainen.
Katso ylhäällä olevalta videolta, millaista tuhoa rotat ovat tehneet "Rotta-Audiin".
Uusimmat
-
12:21
Presidentti Stubb vihitään Taideyliopiston kunniatohtoriksi elokuussa
-
12:20
Seiska: Ex-avovaimo teki Vain elämää -tähdestä rikosilmoituksen – muusikko kiistää pahoinpitelyn
-
12:15
Kommentti: HJK:n urheilujohdon sekoilu vei takaisin lähtöruutuun – kaikki palautuu Aki Riihilahden harkitsemattomaan ratkaisuun
-
12:12
Tällaista Jesse Puljujärveä näkee harvoin – ainutlaatuista kuvaa tulisesta raivoamisesta
-
11:59
"On viime aikoina jäänyt autoilijoilta noudattamatta" – tiedäthän, mitä tämä liikennemerkki tarkoittaa?
-
11:50
Pörssisähkön keskimääräinen hinta laski huhtikuussa edelliskuukaudesta
-
11:43
Al-Jazeera: Iranin presidenttiä pidettiin ehdolla maan ylimmän johtajan seuraajaksi ennen kuolemaansa
-
11:38
Omakanta-palvelussa häiriö – sisäänkirjautumisessa ongelmia
-
11:29
Suomessa on havaittu kaksi uutta lintulajia
-
11:27
Taantuma on ohi – miten se näkyy kansalaisen kukkarolla?
-
11:20
Suora lähetys: Hakaniemen uusi silta aukeaa Helsingin ytimessä
-
11:18
HJK:lta rajuja liikkeitä: Kritisoitu urheilujohtaja sai kenkää
-
11:14
Iranin presidentin kuolemaan osaa ottavat: Putin, Xi, Lavrov, Erdogan, al-Assad, Hamas ja Hizbollah
-
11:13
Jääkiekon MM-kisat 2024: Otteluohjelma ja tulokset
-
11:09
Kommentti: Leijonissa yllätyksiä elintärkeällä tontilla – tässä kuumin peruna MM-kohtalonpelien alla
-
10:51
Valiokunnan puheenjohtaja: Petteri Orpo antanut väärää tietoa eduskunnassa
-
10:49
P. Diddy pyytää anteeksi järkyttävän pahoinpitelyvideon tapahtumia – uhrin asianajajalta täystyrmäys
-
10:39
Helena Petäistön kolumni: Putin alistui kerjäläisen rooliin
-
10:29
Kurkusta ja retiiseistä paremman makuisia yllättävällä kikalla: "Siinä on oikeasti valtava ero"
-
10:24
Räppäri Redramalle luettiin syytteet – tilasi taikasieniä Hollannista
-
Lataa lisää