IFK Mariehamnissa muutoksen tuulet – tuttuun suuntaan

IFK Mariehamnin valmentaja Peter Lundberg
IFK Mariehamnin valmentaja Peter Lundberg.Lehtikuva
Julkaistu 02.04.2016 11:00

MTV SPORT - STT

Maarianhaminan jalkapalloylpeys IFK on tehnyt tasaista jälkeä pääsarjassa viime vuosina. Viiden viime kauden sijoitukset mahtuvat kaikki haarukkaan 4-7. Mitali puuttuu kuitenkin yhä, ja nyt sitä havitellaan uusin voimin.

IFK:ta 13 vuotta luotsannut Pekka Lyyski jätti tehtävänsä viime kauden jälkeen. Suurta muutosta ei välttämättä kuitenkaan ole luvassa, sillä kakkosvalmentaja Peter Lundberg otti ruorin. Ja sai aisaparikseen kokeneen Kari Virtasen.

- Aika samalla tavalla mennään, sillä ”Lundis” on ollut mukana kolme vuotta, kapteeni Jani Lyyski kertoo.

Mitalitoiveista ei kolminkertaisessa nelossijaporukassa (2009, 2012, 2013) hehkutella. Yksi liigan parhaista kannattajajoukoista mitalin kuitenkin ansaitsisi.

- Kaikki seuraavat täällä meitä. Ja jos kaikki vain pääsisivät paikalle, olisi keskiarvomme 10 000 katsojaa, Lyyski myhäilee.

Ja mitä kuuluu ex-valmentajalle?

- Hyvää. Kalastaa, pilkkoo puita ja saunoo, poika-Lyyski nauraa.  

Tuoreimmat aiheesta

Veikkausliiga