Veikkausliigassa pelaavan IF Gnistanin väliaikaisten katsomoiden suunnittelu- ja rakennustyö on edennyt aikataulussa ja joukkue päässee aloittamaan kautensa Oulunkylässä.
Viime kaudeksi Veikkausliigaan noussut Gnistan koki kesällä suuren tragedian, kun joukkueen kotistadion Mustapekka Areena paloi maan tasalle heinäkuussa. Seura menetti stadionin lisäksi toimitilansa ja lähes kaiken irtaimistonsa.
Loppukauden Gnistan pelasi evakossa HJK:n Bolt Arenalla, mutta alkavaksi kaudeksi Gnistan palaa jälleen Oulunkylään. Toistaiseksi syksyllä valmistunutta tekonurmea ei vielä ympäröi katsomot, mutta pian tähänkin saadaan muutoksia.
– Jos sinne menee katsomaan, niin näyttää tietenkin aika tyhjältä, mutta valmistelut tätä kautta koskien ovat edenneet hyvin. Meille tulee väliaikainen katsomo, joka on nopeasti koottavissa ja vietävissä pois, Gnistanin toimitusjohtaja Ilkka Vanala kertoo MTV Urheilulle.
Vanalan mukaan Oulunkylään nousevat uudet moduulikatsomot, jonka osia on valmisteltu jo pidemmän aikaa. Samaan aikaan seura on työstänyt myös seuran oheistiloja.
– Kaikki pukuhuoneet ja oheistilat, joita tarvitaan tuomareille ja medialle, tulevat sitten toimitettuna uuden pääkatsomokokonaisuuden yhteydessä. Ne tulevat elementtiratkaisuista. Konttimaisista ratkaisuista sinne taakse. Käytännössä ne valmistetaan muualla ja kootaan paikan päällä kasaan. Se on käytännössä vain viikon parin homma, kun ne ovat kasassa. Siinä mielessä ollaan luottavaisia, että kun vain saamme ne valmistettua ja paikan päälle, niin kyllä ne kasattua saadaan, Vanala kertoo.
Lue myös: Karu tragedia vei kaiken – näin suomalaisseura nousi tuhkasta: "Loppu on urheiluhistoriaa"
Maaliskuun aikana moduulikatsomot on määrä kuljettaa Oulunkylään kokoamista varten.
Gnistan on pitänyt huolta siitä, että uudet, väliaikaiset katsomot täyttävät Veikkausliigan tiukat standardit.
– Liigalisenssi asettaa aika paljon ehtoja kentälle. Kastelujärjestelmät, Fifa-testit ja valot ovat sinällään kunnossa. Toisaalta katsomofasiliteettien suhteen katetut katsomopaikat menevät reilusti täyteen. Uusi pääkatsomo on ehkä noin 1 400 paikkaa, ja meillä on entuudestaan se aurinkokatsomo, joka tuli aikoinaan Hongalta Tapiolasta. Siinä on noin 1 100 paikkaa. Istumakapasiteetti katettuna on pelkästään noin 2 500.
Vanalan arvion mukaan uudet katsomot ja muut ottelutapahtuman kannalta välttämättömät tilat valmistuvat pääsiäiseen mennessä. Gnistan itse pelaa ensimmäisen kotiottelunsa vasta 27. huhtikuuta, mutta Ykkösliigassa pelaava ja Oulunkylään muuttava PK-35 pelaa ensimmäisen kotipelinsä jo heti pääsiäisen jälkeen 23. huhtikuuta.
Lue myös: Veikkausliigan uusi logo sai täystyrmäyksen – näin liiga reagoi
Gnistan aloittaa Veikkausliiga-kautensa omasta toiveestaan kolmella vierasottelulla. Seura halusi pelata varmuuden vuoksi aikaa, jotta kaikki olisi takuulla valmista ennen ensimmäistä kotiottelua.
– Se oli lähtökohtaisesti sellainen varo alkuun. Meillä oli ideana, että olisimme olleet vähän aikaisemmin liikenteessä ja heti huhtikuun alussa oltu pystyssä. Veikkausliigalle esitimme toiveen, että pääsisimme ottamaan vähän joustoa siihen, koska ei tiennyt, minkälainen talvi tulee ja minkälainen tämä kokonaisuus on, Vanala toteaa.
– Ei ole urheilullisesti varmaan optimaalista, että kolme peliä pelataan näin (vieraissa), mutta saadaan olosuhteet varmasti kuntoon, että pystymme pelaamaan Veikkausliigaa Oulunkylässä heti kauden alussa. Se oli meille tärkeä varmistaa.
Irtaimisto suurimpana huolenaiheena
Stadionin ja katsomoiden osalta Gnistan on siis aikataulussa, mutta katastrofaalinen tulipalo tuhosi myös paljon muuta seuran tärkeää ja arvokasta omaisuutta.
Gnistan on talven aikana keskittynyt pitkälti katsomo- ja stadionpuitteiden valmisteluun, mutta hiljalleen myös irtaimistohankinnan suhteen on aktivoiduttava. Vanala myöntää, että asian ympärillä riittää huolenaiheita.
– Irtaimisto on ehkä se suurin huoli. Sen haaliminen on käynnissä, mutta käynnistyy toden teolla, kun meillä alkaa olla paikat pystyssä ja tiedämme, että mitä mihinkin tulee. Sen kanssa tulee omanlainen kiire, Vanala sanoo.
– Joka ikisen toimiston tuolin ja kalusteenhan ei tarvitse olla välttämättä paikalla silloin heti huhtikuun puolivälissä. Meidän pitää katsoa, että mitä oikeasti tarvitsemme ja missä järjestyksessä. Ykkösjuttu on se, että saamme urheilutoiminnan ja katsojien tilat kuntoon, että pystymme ne ottelutapahtumat järjestämään. Seuraavaksi on se, että mikä kaikki on sitten välttämätöntä sen päivittäisoperaation pyörittämiseen, niin sitä pitää vain priorisoida askel askeleelta.
Lukuisten vuosien varrelta kertyneen irtaimiston korvaaminen ei ole yksinkertaista puuhaa.
– Se tässä tulee olemaan se isoin haaste, että millä aikavälillä pystyy mitäkin hankkimaan. 15 vuoden aikana sinne on aika paljon kertynyt tarpeellista tavaraa. Se on kuitenkin loppukädessä se, mikä eniten venyy ja ottaa aikaa, että saadaan kaikki kasaan, Vanala sanoo.
PK-35 mukaan stadionhankkeeseen
Gnistanin lisäksi Oulunkylässä pelaa jatkossa myös miesten Ykkösliigaa ja naisten Kansallista Liigaa pelaava PK-35, joka ottaa Mustapekka Areenan kodikseen.
Seura on sitoutunut myös Oulunkylän ja Gnistanin stadionprojektiin.
– Se on iso asia tulevaisuuden kannalta. Kun mennään isompaan hankkeeseen, niin olemme koko ajan puhuneet, että meillä on koko Pohjois-Helsingin stadion. Kyllähän kun tapahtumapaikkoja rakennetaan, niin kaikki haluavat, että ne ovat mahdollisimman optimaalisessa käytössä ja hyödyttäisivät mahdollisimman monia. On äärimmäisen iso juttu, että PK-35 ja muutkin alueen seurat ovat ihan positiivisesti suhtautuneet.
Lue myös: Roman Eremenko jatkaa Veikkausliigassa
Vanala korostaa, että vaikka PK-35:n mukaantulo on kesäisen tulipalon jälkeen ilahduttava uutinen, niin uusi stadionyhteistyö tuo mukanaan myös paljon pohdittavaa ja lisätyötä.
– Onhan se tietyllä tavalla oma haaste, että lähdemme heti neljällä edustusjoukkueella pelaamaan Oulunkylässä. Hieno juttu, mutta omalla tavallaan pitää varmistaa, että kaikki varmasti toimii, kun on liikkuvia osia siinä kokonaisuudessa. Se lisää vähän kompleksisuutta kaiken muun keskellä, Vanala sanoo.
1:14