Ihastuttavaa vai vihastuttavaa? Katso kuvat Miley Cyruksen lapsellisesta asuvalinnasta

Miley Cyruksen asuvalinta oli rohkea jopa muodin rautaisten ammattilaisten mittapuulla.Getty Images
Julkaistu 18.02.2013 09:12(Päivitetty 18.02.2013 09:15)

Laulaja Miley Cyrus on tätä nykyä erityisen rohkea pukeutuja ja tästä loistavana esimerkkinä toimii hänen asuvalintansa New Yorkin muotiviikoilla.

Lapsitähdestä itsevarmaksi artistiksi kasvanut Miley Cyrus, 20, on tarkka tyylistään – ja erityisesti siitä, että hänen tyylinsä herättää mielipiteitä ja kohahduttaa. Cyruksen tyylikokeiluilla ei ole juurikaan rajoja, sillä tähti uskaltautui pukemaan New Yorkin muotiviikoille ystävänpäivänä ylleen Mikki Hiiri -neuleen.

Cyrus oli valinnut ylleen kirkkaanpunaisen Mikki Hiiri -neuleen, joka paljasti hänen vatsansa rohkeasti. Rohkeita pukeutumisratkaisuja tekevien muodin ammattilaisten joukossa Cyruksen persoonallinen asuvalinta pisti hurjasti silmään.

Lapsekkaan napapaitansa kanssa Cyrus oli yhdistänyt punavalkoraidallisen hameen, mustat korkokengät ja mustavalkoisen clutchin. Kirkkaanpunainen väri toistui myös Cyruksen huulilla. Punaista, valkoista ja mustaa yhdistellyt asukokonaisuus oli kaikesta erikoisuudestaan huolimatta hallittu kokonaisuus, joka takasi sen, ettei laulajatar jäänyt muotinäytöksessä vierailleilta huomaamatta.


Miley Cyruksen asuvalinta oli rohkea jopa muodin rautaisten ammattilaisten mittapuulla.

Cyrus on oiva esimerkki pukeutujasta, joka uskaltaa tehdä äärimmäisiä kokeiluja.

Cyrus on selvästikin tykästynyt erityisesti punaiseen väriin, sillä tähti valitsi ylleen punaista myös Marc Jacobsin muotinäytöstä seuranneena päivänä – tällä kertaa muodikkaan housupuvun muodossa. Rachel Zoen muotinäytöksessä trendikkäässä punaisessa haalarissa viihtynyt Cyrus näytti itsestään paljon aikuisemman puolen kuin edellisenä päivänä.

Miley Cyrus on ihastunut kirkkaanpunaiseen.

Housupuku pukee hoikkaa laulajatarta.

Lue myös:

Teinitähti Miley Cyrus saa kuulla jatkuvasti lihomisestaan: Rakastan itseäni!

Miley Cyruksen poikaystävä hehkuttaa rakastaan

Miley Cyrus uskoo: Olen löytänyt "sen oikean"

19-vuotias Miley Cyrus kihlautui!

AVA / Heli Kuitunen

Kuvat: Getty Images

Tuoreimmat aiheesta

Lifestyle