Ihmiskaupan uhrien määrä rikosuhripäivystyksessä on kasvanut huomattavasti

Kuvituskuva. EPA
Julkaistu 30.07.2018 10:09

MTV UUTISET – STT

Ihmiskaupan uhrien määrä rikosuhripäivystyksessä on kasvanut merkittävästi, kertoo Rikosuhripäivystys. Tänä vuonna jo puolessa vuodessa asiakkaita on ollut 106, kun koko viime vuonna asiakkaita oli 94.

Päivystyksen mukaan varsinaisista ihmiskauppatapauksista noin puolet liittyy työperäiseen hyväksikäyttöön ja noin viidesosa seksuaaliseen hyväksikäyttöön. Viime aikoina asiakkaina on ollut entistä enemmän turvapaikanhakijataustaisia henkilöitä, joita on hyväksikäytetty Suomessa työvoimana.

Tuoreimmat aiheesta

Rikos