Teloitusten määrä kasvoi Iranissa viime vuonna jyrkästi, raportoivat ihmisoikeusjärjestöt.
Iran teloitti viime vuonna 75 prosenttia enemmän ihmisiä kuin aikaisempina vuosina. Näin kertovat Norjasta käsin toimiva Iran Human Rights (IHR) ja ranskalainen Together Against the Death Penalty (ECPM).
Iran teloitti viime vuonna ainakin 582 ihmistä, mikä on korkein luku sitten vuoden 2015. Toissa vuonna teloitettuja oli 333. Ihmisoikeusjärjestöjen mukaan teloituksilla halutaan pelotella kansaa.
IHR:n johtajan Mahmood Amiry Moghaddam arvioi, että laaja kansainvälinen huomio estää hallintoa teloittamasta mielin määrin syyskuussa alkaneisiin laajoihin mielenosoituksiin osallistuneita.
Lue myös: Iranissa jälleen myrkytetty kymmeniä koulutyttöjä, monia viety sairaalaan: "Anteeksiantamattomia rikoksia"
– Kompensoidakseen tämän ja levittääkseen pelkoa kansan keskuuteen viranomaiset ovat kiihdyttäneet muista kuin poliittisista syistä tuomittujen teloituksia, Moghaddam sanoi.
Satakunta mielenosoituksiin liittyvistä tapahtumista tuomion tai syytteet saanutta ihmistä voi edelleen joutua järjestöjen mukaan teloitetuiksi.
Siveyspoliisin käsissä kuolleen 22-vuotiaan kurdinaisen Mahsa Aminin tapauksesta alkoivat syyskuussa Iranin laajimmat mielenosoitukset ja levottomuudet vuosiin.