Kolmikko tuomittiin turvallisuusjoukkoihin kuuluneiden ampumisesta.
Iranissa on teloitettu kolme miestä, jotka ottivat osaa maassa kuukausikaupalla jatkuneisiin mielenosoituksiin. Maan oikeuslaitoksen mukaan kolmikko oli avannut tulen kohti turvallisuusjoukkoja ja tappanut kolme niihin kuuluvaa Isfahanissa maan keskiosassa.
Miehiä syytettiin myös kuulumisesta järjestöön, jonka tavoitteena on horjuttaa Iranin kansallista turvallisuutta.
Miehet otettiin kiinni marraskuussa ja tuomittiin kuolemaan tammikuussa. Oikeuden mukaan todisteiden ja syytettyjen omien lausuntojen perusteella heidän syyllisyydestään veritekoihin ei jäänyt epäilystä.
Iranin mielenosoitukset alkoivat syyskuun puolivälissä, kun 22-vuotias kurdinainen Jina "Mahsa" Amini kuoli maan siveyspoliisin käsissä. Amini otettiin kiinni väärin puetun päähuivin, hijabin, vuoksi.
Mielenosoituksissa kuoli sadoittain ihmisiä ja tuhansia pidätettiin. Viime vuonna Iranissa teloitettiin neljä mielenosoituksiin osallistunutta, mikä aiheutti kansainvälisten vastalauseiden myrskyn.
Iran teloittaa joka vuosi enemmän ihmisiä kuin mikään muu maa maailmassa Kiinaa lukuun ottamatta, kertovat ihmisoikeusjärjestöt. Norjassa päämajaansa pitävän Iran Human Rights -ryhmän ja ranskalaisen Together Against the Death Penalty -ryhmän yhteisraportin mukaan Iranissa hirtettiin 75 prosenttia enemmän ihmisiä viime vuonna kuin vuotta aikaisemmin.
Viime vuonna Iranissa teloitettiin 582 ihmistä, mikä on suurin määrä sitten vuoden 2015.