Vaeltajakaksikko koki elämänsä reissun valtavasarvisen poron lyöttäydyttyä heidän seuraansa Enontekiöllä.
Enontekiöllä vaeltamassa olleiden Viivi Juutilan ja Maia Helistenin vaellusreissu sai yllättävän käänteen, kun ihmisrakas poro päätti lyöttäytyä heidän matkaansa.
Päivän verran ystävysten seurana viettänyt komeasarvinen poro tarpoi Juutilan ja Helistenin vierellä ja välillä perässä reilun parinkymmenen kilometrin verran Pyhäkerosta Pahakuruun.
Juutila kertoo poron lähteneen mukaan paikalliselta kahvilalta.
– Kahvilan omistaja tuli kysymään, että oletteko nähneet tällaista tosi ihmisrakasta poroa, jolla on pelottavat sarvet mutta se ei tee mitään, Juutila sanoo MTV Uutisille.
Eipä hetkeäkään kun kyseinen poro ilmestyi kahvilan liepeille.
– Maia kysyi siltä, että lähdetkö mukaan Pallakselle, Juutila kertoo.
Ja poro lähti.
Matkaseuraksi lyöttäytyneen poron Juutila ja Helisten ristivät Penaksi, jonka todellinen vaelluskunto tai pikemminkin sen puute kävi nopeasti selväksi.
– Kaikissa ylämäissä hän puuskutti tosi paljon. Sitten me aina tietenkin tsempattiin sitä, pysähdyttiin tauolle ja poikettiin juomaan, kun nähtiin järvi tai lammikko, kertoo Juutila.
Kun matkaa oli taivallettu noin 15 kilometriä porossa tapahtui jonkinlainen henkinen muutos.
– Se lähti alun jälkeen ensimmäistä kertaa vauhdilla johdattamaan meitä, ja sillä oli ihan erilaista energiaa, kertoo Helisten.
Ystävykset kertovat pohtineensa, että olikohan Pena tavallinen pihaporo, joka ymmärsi ison mäenhuipun saavutettuaan, että hänestä on myös suurempiin asioihin.
– Vähän kuin Pena olisi herännyt henkiin, että minähän pystyn kaikennäköisiin asioihin, Helisten naurahtaa.
Poro katosi yön aikana
Illalla kolmikko saapui Pahakuruun. Ystävykset menivät autiotupaan yöpymään ja poro jäi pihalle nukkumaan.
Vielä yöllä poron heijastinnauha oli loistanut otsalamppujen valossa, mutta aamuun mennessä tämä oli lähtenyt jatkamaan matkaansa.
Juutila julkaisi vaelluksesta videon Facebookin Vaeltajat-ryhmässä, jossa se on kerännyt tuhansia tykkäyksiä ja satoja ihastelevia kommentteja. Videon voit katsoa jutun alusta.
– Halusimme tietää tämän poron tarinan. Emme tienneet onko se aina tällä reitillä ja miksi se käyttäytyy näin, Juutila kertoo.
Pena paljastuikin Äijäksi
MTV Uutiset tavoitti poron omistajan Esa Kelottijärven. Näkkälän paliskunnan varaporoisäntänä toimiva Kelottijärvi kertoo poron palanneen kotiin.
Kelottijärvi vahvistaa, että kyseessä on hänen poronsa, jonka nimi on Äijä. Hän muistelee poron löytyneen noin neljä tai viisi vuotta sitten keväthangelta huonokuntoisena.
– Siitä se hiljalleen kesyyntyi, ja kun ihminen hoiti sen kuntoon, siitä tuli ihmisrakas, Enontekiöllä asuva Kelottijärvi kertoo puhelimitse.
Kelottijärvi pitää harvinaisena, että poro ylipäätään lähtee tällä tavoin ihmisten mukaan.
– On harvinaista, että poro on näin kesyyntynyt, hän sanoo.
Kelottijärvi muistuttaa, että poroille pitää antaa rauha eikä niitä saa missään nimessä ruokkia. Myöskään koirien ei pidä antaa juoksennella vapaina.
Juutila ja Helisten kertovat, etteivät ruokkineet poroa eivätkä koskeneet tähän millään tavalla.
Kelottijärvi pystyy paikantimella seuraamaan Äijän liikkeitä. Kelottijärven mukaan sen vaellus oli poikkeuksellinen.
– On aika poikkeuksellista, että noin pitkän matkan teki, kertoo Kelottijärvi.
Kelottijärvi tarkentaa vielä myöhemmin, että poro ei ollut turisti- eikä matkailukäytössä. Poron omistajasta uutisoi ensin Lapin Kansa.