Australian jääkiekkoliitto ilmoitti tiistaina peruneensa kansainvälisen karsintaturnauksen turvallisuusuhkien takia. Australian mediat uutisoivat päätöksen liittyneen Israelin mukanaoloon turnauksessa.
Useat eri mediat kertovat Australian jääkiekkoliiton (IHA) sähköpostiviestistä Kansainväliselle jääkiekkoliitolle IIHF:lle. Uutisten mukaan IHA ilmoitti julkisuuteen vuotaneessa viestissä, ettei se pysty järjestämään turnausta Israelin osallistumisen aiheuttamien turvallisuusriskien takia.
Tiistaina IHA tiedotti peruneensa huhti–toukokuulle Melbourneen suunnitellun turnauksen neuvoteltuaan paikallisen poliisin kanssa. Tiedotteessa ei mainittu Israelia, mutta liitto painotti, ettei se voi kommentoida "urheilun ulkopuolisia maailmanlaajuisia asioita".
– Päätös tehtiin pääasiassa urheilijoiden, vapaaehtoisten, katsojien ja muiden osallistujien turvallisuuden takaamiseksi, tiedotteessa kerrottiin.
IIHF:n alaisessa kolmostason turnauksessa oli määrä pelata Australian ja Israelin lisäksi Belgia, Serbia, Hollanti sekä Arabiemiraatit.
Reuters uutisoi tiistaina, ettei IIHF ole reagoinut sen kommenttipyyntöön.
Australiassa on esiintynyt useita antisemitistiä iskuja viime kuukausina. Antisemitistiset ja islamofobiset tapaukset ovat lisääntyneet maassa Israelin ja Hamasin uusimman konfliktin käynnistyttyä lokakuussa 2023.