Iku Tukiainen harasi lähes vastaan, kun Jussi Hakulinen päätti lähteä Yö-yhtyeestä: "Tuli jäätävä tunnelma"

12:31img
Jussi Hakulisen hyvä ystävä Iku Tukiainen kertoo, mitä parivaljakko puuhasi nuorena ja miten Joutsenlaulu syntyi.
Julkaistu 28.08.2022 10:02
Toimittajan kuva
Teresia Jokinen

teresia.jokinen@mtv.fi

Muusikko Iku Tukiainen ei olisi oikeastaan edes halunnut, että Jussi Hakulinen lähtee Yöstä.

Muusikko Iku Tukiainen muistaa yhden varsin sykähdyttävän keikkamuiston edesmenneen ystävänsä, laulaja-lauluntekijä Jussi Hakulisen Kinsky-bändin ajoilta.

– Jussi oli silloin jo lähtenyt Yöstä. Meillä oli ensimmäinen keikka Tampereella. Siellä oli aivan älyttömästi väkeä. Keikka oli jossakin messuhallissa. Se oli hieno keikka, Tukiainen kertoi MTV Uutisille kotonaan Porissa.

Tukiaisella ei ollut aikoinaan osaa eikä arpaa Hakulisen lähtöön Yö-yhtyeestä vuonna 1985.

– En ehkä olisi edes halunnut, että hän olisi lähtenyt. Olin usein Yön mukana keikoilla, kun tykkäsin olla. Se oli kiva bändi. Olin keikalla silloinkin mukana, kun Jussi kertoi lähdöstään. Tuli jäätävä tunnelma. Ajattelin, että mahtavatkohan he ajatella, että Jussin lähtö oli jotenkin minuun liittyvää. Ei se todellakaan ollut. Melkeinpä harasin vastaan, Tukiainen kertoi.

Tilanne oli Hakulisen mielestä karmiva.

– Silloin oli juuri tullut Kuorotyttö-biisi, ja se soi hyvin siihen aikaan. Olisiko keikkapaikka ollut jossakin Tampereen alapuolella? Muistan, kun Jussi meni sanomaan asiasta bändin jäsenille. Se oli ikävä tilanne olla mukana, Tukiainen muisteli.

Iku Tukiainen ja Jussi Hakulisen kitara

Iku Tukiaiselle jäi ystävänsä kitara muistoksi.

Tukiaisen mukaan Hakulinen koki bändin ilmapiirin ahdistavaksi.

– Hän sanoi, että siinä on aina 4 vastaan 1. Noin nuoreksi, alle kaksikymppiseksi kaveriksi hänellä oli aika kova vastuu hoitaa kaikki biisit. Yön kavereilla homma oli enemmän sitä bilettämistä. En osaa sanoa, olisivatko asiat voineet mennä jollakin muulla tavalla, Tukiainen pohti.

Lähtöänsä Yöstä Hakulinen ei kuitenkaan koskaan katunut.

– Ei hän katunut ylipäätään mitään sellaisia asioita. Mielestäni hän on tehnyt asiat juuri niin kuin on halunnut, Tukiainen kertoi.

Hakulinen kuoli kotonaan Porissa 9. elokuuta 57-vuotiaana.

Tuoreimmat aiheesta

Jussi Hakulinen