Suvi Teräsniska julkaisi herkän tekstin somessa.
Laulaja-lauluntekijä Jussi Hakulinen on kuollut 57-vuotiaana kotonaan. Asiasta uutisoi Satakunnan Kansa.
Yö-yhtyeen taustalaulajana toiminut Suvi Teräsniska julkaisi Instagram-tilillään otoksen itsestään yhdessä Hakulisen sekä Yö-yhtyeen menehtyneen solistin Olli Lindholmin kanssa.
Kuvan tekstikenttään hän on kirjoittanut Sunnuntaisin kuolee kuninkaat -kappaleen sanat.
Teräsniska kertoo kappaleen olevan hänen oma suosikkinsa Yö-yhtyeen tuotannosta.
– Minulle se kertoo ystävyydestä. Ystävyydestä, joka katkeaa kun toinen lähtee lopullisesti. Ystävyydestä jonka haavoja ei koskaan ehditty hoitamaan, Teräsniska kirjoittaa.
– Jussi oli herkkä taiteilija, Olli enemmän käytännön tekijä, vastuunkantaja ja pomo.
Lue myös: Jussi Hakulinen menehtyneestä Olli Lindholmista: ”Ilman Ollia olisin lopettanut soittamisen vuonna 1980"
Yö-yhtyeen taustalaulajana toiminut Teräsniska kuvailee Hakulista ja vuonna 2019 54-vuotiaana menehtynyttä Lindholmia jääräpäisiksi porilaisiksi, joita yhdisti ymmärrys hyvistä lauluista.
– Ollin poistuessa täältä aivan liian aikaisin minua suretti myös se, etteivät nämä herrat päässeet koskaan sopimaan riitojaan, jossa taisivat riidellä enemmän asiat kuin ihmiset.
– Sain onneksi nähdä myös niitä vuosia, kun he kulkivat vielä yhteisellä kyydillä, Ollin Volvolla keikoille ja konsertteihin. Heidän huumorinsa oli mustaa ja kieroutunutta, tarinat ja muistelmat täynnä vauhtia ja vaaraa, mutta ujo oululainen taustalaulaja takapenkiltä ihaili molempia suunnattoman paljon.
Hakulinen oli myös menestynyt säveltäjä ja sanoittaja. Hänen käsialaansa Yön kappaleista ovat muun muassa Joutsenlaulu, Rakkaus on lumivalkoinen ja Yhden illan varietee.
6:47