Jääkiekon SM-liigassa pelaava TPS tiedotti maanantaina hyllyttäneensä hyökkääjä Jonne Virtasen toistaiseksi kaikesta seuran toiminnasta. Iltalehden mukaan tapauksen taustalla on välikohtaus päävalmentaja Kalle Kaskisen kanssa.
LUE MYÖS: Nyrkkipukarointia, alastonsekoilua, rikostuomio – näistä kohuista TPS:n hyllyttämä Jonne Virtanen muistetaan
TPS pelasi viikonloppuna turnauksen Tanskassa, jossa se voitti Herning Blue Foxin 3–2 ja hävisi Rodovre Mighty Bullsille voittomaalikilpailun jälkeen 2–3. Paluulennolla Suomeen Virtanen oli Iltalehden tietojen mukaan ajautunut sanaharkkaan TPS:n päävalmentaja Kalle Kaskisen kanssa.
Iltalehti muotoilee, että "verbaalinen yhteenotto oli ilmeisen raju", sillä TPS kertoi hyllyttäneensä Virtasen kaikesta seuran toiminnasta.
MTV Urheilu tavoitti Iltalehden jutun jälkeen Kaskisen ja kysyi, pitääkö tieto sanaharkasta paikkaansa.
– Seura on tiedottanut, että asia käsitellään sisäisesti, niin silloin ei mistään asiasta huudella julkisesti, Kaskinen sanoi.
Kaskinen on toiminut TPS:n päävalmentajana kaudesta 2017–18 lähtien. Kolossihyökkääjä Virtanen puolestaan palasi juniorivuosiensa seuraan TPS:ään kaudeksi 2015–16, mistä lähtien hän on kuulunut turkulaisten vahvuuteen.