TPS:n toistaiseksi kaikesta seuran toiminnasta hyllyttämä Jonne Virtanen on mankeloitu vuosien varrella monissa kohuissa. Tällaisista tapauksista hänet muun muassa muistetaan.
Turkulaislähtöinen ”Teurastaja”-lempinimen saanut hyökkääjä pelasi ensimmäiset kaksi SM-liigaotteluaan kaudella 2006–07 SaiPassa. Tätä seuraavalla kaudella, marraskuussa 2007, hän nousi ensimmäistä kertaa varsinaisesti suuremman yleisön huulille. Virtanen hyppäsi 19-vuotiaana pelottomasti nyrkkitappeluun Jokerien Sami Heleniusta vastaan. Virtanen löi NHL:ää kolunneelle kovanaamalle mallikkaasti kampoihin ja loi rosoiselle maineelleen ensimmäiset isot julkiset piirrot.
Fyysisenä rouhijana kaukaloita kolunnut, sittemminkin nyrkkitappeluihin osallistunut Virtanen saavutti keväällä 2012 uransa toistaiseksi ainoan Suomen mestaruuden edustaessaan JYPiä. Vuosi tämän jälkeen hän pyöri melkomoisessa sopimussopassa. JYP ja HIFK tiedottivat samana päivänä toukokuussa 2013 tehneensä sopimuksen Virtasen kanssa. Tapausta pyöriteltiin pitkään: HIFK katsoi tehneensä sopimuksen Virtasen kanssa suullisesti, JYP kirjallisesti. Lopulta seurat ja pelaaja pääsivät sopimukseen, ja Virtasen ura jatkui JYPissä.
TPS:ää kaudesta 2015–16 lähtien edustanut Virtanen sai kesällä 2018 toisen jääkiekkoilijan Jerry Ahtolan kanssa Varsinais-Suomen käräjäoikeudelta sakot nuuskan ostamisesta: Ahtola ja Virtanen myönsivät ostaneensa jutun päätekijältä nuuskaa koko vuoden 2016 ajan. Käräjäoikeus määräsi Virtasen maksamaan 40 päiväsakkoa, 2 440 euroa.
Viime keväänä TPS:n kausi päättyi puolivälierissä HPK:n paineltua jatkoon ja lopulta Suomen mestaruuteen asti. Virtasesta levisivät sesongin päättymisen jälkeen internetissä kuvat, joissa hän oli sammunut turkulaiseen baariin ilman vaatteita.
Tänään maanantaina TPS tiedotti vapauttaneensa Virtasen toistaiseksi kaikesta seuran toiminnasta. TPS ilmoitti käsittelevänsä seuran sisäisesti.
TPS:n joukkuetta läheltä seurannut henkilö on kertonut MTV Urheilulle, että Virtanen on vuosien aikana saanut seuralta lukuisia varoituksia. Hänen toimintaansa kaukalon ulkopuolella on usein katsottu läpi sormien.
Kaukalon ulkopuolella Virtanen on tunnettu myös aktiivisesta sosiaalisen median käytöstään. Twitterissä tunnuksella monsterimonni esiintyvä turkulainen ei ole arkaillut kertoa suoria näkemyksiään yhteiskunnallisista teemoista, perhearjesta, urheilusta ja monesta muusta asiasta.
Värikäs persoona, värikäs ura.