IL: Saarisen vauvaonnen taustalla suuri menetys

Aino-Kaisa Saarinen
Aino-Kaisa SaarinenLehtikuva
Julkaistu 04.11.2015 10:38

MTV SPORT

Aino-Kaisa Saarinen oli raskaana jo viime kevään MM-kisoissa, mutta hän sai keskenmenon, kertoo Iltalehti.

Saarinen ilmoitti tiistaina odottavansa esikoislastaan, jonka on määrä syntyä keväällä.

– Itse asiassa jo Falunin aikaan olin jo raskaana, mutta valitettavasti se ensimmäinen yritys meni kesken, ja sitten piti vähän aikaa odotella. Mutta hienoa, että sitten vihdoin ja viimein se ilmoitti tulostaan. Ollaan kyllä tosi onnellisia ja iloisia nyt, Saarinen kertoi asiasta ensimmäisenä uutisoineelle Iltalehdelle.

Hän kertoi Ilta-Sanomille, että huomasi viestihiihtoa ennen viitteitä raskauteen ja varmisti ne kotiinpalattuaan.

– Sain maaliskuussa keskenmenon, mikä oli todella masentavaa ja hiihtokausikin oli sitten koko lailla siinä, hän kertoi IS:lle.

Iltalehden uutinen

Ilta-Sanomien uutinen

Tuoreimmat aiheesta

Maastohiihto