Ilouutisia! Hiihtotähti Saarinen odottaa lasta

Aino-Kaisa Saarinen
Aino-Kaisa Saarinen Lehtikuva
Julkaistu 03.11.2015 12:53

MTV SPORT

Hiihtäjä Aino-Kaisa Saarinen kertoi tiistaina iloisia uutisia. Hän odottaa esikoislastaan.

36-vuotias Saarinen kertoi videolla, että hänelle ja hänen puolisolleen Tom Gustafssonille syntyy keväällä vauva.

– Mulla on kaikki mennyt hienosti, olen voinut tosi hyvin, olen jaksanut harjoitella ja jopa tässä avasin vähän kilpailukauttakin. Nyt sitten vain viikko viikolta tässä edetään ja katsotaan millainen on vointi ja kunto. Sen mukaan mennään vauvan ja itseni ehdoilla, Saarinen kertoo.

Saarinen on voittanut urallaan yhdeksän MM-mitalia, niistä neljä kultaista, sekä viisi olympiamitalia. Hän kertoo olevansa nyt tiukassa tarkkailussa. Vauva voi hyvin, eikä Saarinen jätä koko hiihtokautta väliin.

– Mitä nyt kisoja tässä tulee, niin viikko viikolta menee. Koko ajan kuuntelen omia tuntemuksia. Jos kaikki menee ihan tosi hienosti, jopa jouluun asti voisi kilpailla. Sitten varmaan ihan harjoittelen kotimaisemissa ja niin pitkään kuin vain suinkin mahaltani kykenen, Saarinen naurahtaa.

Ensi kauden naishuipuista kauden jättää kesken Marit Björgen ja Kikkan Randall, jotka ovat Saarisen tavoin raskaana. Saarisen silmissä siintää Lahden vuoden 2017 MM-kisat.

Hiihdon maailmancup alkaa marraskuun lopussa Rukalla.

Katso jutun alapuolelta video, jolla Saarinen kuvaa muutostaan urheilijana.

3:00img

Tuoreimmat aiheesta

Maastohiihto