Ilona Mononen herkistyi Suomen ennätyksestään – lopussa jyskytti yksi ajatus: "En halua pulahtaa täällä"

Suomen ennätyksen uransa ensimmäisissä olympialaisissa tehnyt estejuoksija Ilona Mononen oli häkeltynyt omista kehitysloikistaan.

20-vuotias Mononen paransi SE-lukemiaan jo toisissa arvokisoissa peräkkäin tämän kesän aikana. Aika 9.22,77 ei kuitenkaan riittänyt 3 000 estejuoksun loppukilpailuun. Siitä suomalainen karsiutui alkuerästään ensimmäisenä eli kuudennella sijalla.

Monoselle SE-tuloksen parantaminen Stade de Francen valtavan yleisömeren edessä oli herkistävä kokemus.

– Heräsin tosi hyvillä fiiliksillä tähän päivään, ja minulla oli sellainen rauha. Tiedän, mitä teen ja minä kuulun tänne. Sitten tein omaa rutiiniani koko aamun… nyt tämä herkistely taas tulee, Mononen totesi kyynelten noustessa silmiinsä.

– Minulla oli koko ajan itsevarma olo. Lähdin nauttimaan omasta suorituksestani ja tekemään omaa, vahvaa suoritustani. Stadionin tunnelma, kun me astuimme sinne, minulle tuli ihan kylmät väreet.

Tuhannen metrin väliaika 3.04 oli Monoselle kovinta vauhtia tähän asti. Hapot alkoivat iskeä jalkoihin viimeisellä tonnilla, mutta juoksu oli silti nuoren suomalaisen hallussa.

– Juoksu tuntui tosi hyvältä ja sain hyvän paikan saksalaisen (Lea) Meyerin takaa. Siinä oli helppo juosta, siihen asti, kun oli 800 metriä jäljellä. Sitten alkoi kyllä happoa tulla jalkaan, ja kärkiviisikko vähän karkasi.

– Viimeiset 600 metriä ajattelin, että vesiesteelle pitää keskittyä, en halua pulahtaa täällä ison yleisön edessä, Mononen naurahti.

Rooman EM-kisoissa syntyneestä aiemmasta Suomen ennätyksestä 9.23,28 lähti nyt puoli sekuntia pois. Kun ottaa huomioon, että kyseessä oli Monosen uralla vasta seitsemäs kisa tällä matkalla, ja vuosi sitten hän juoksi 50 sekuntia hitaammin, kehitysaskeleet ovat olleet valtavia.

Juoksijalla on jo vaikeuksia pysyä itsensä perässä.

– Kyllä se aina sellaisia välinollauksia vaatii. Tämän jälkeen pitää kyllä taas hetki hengähtää ja miettiä, mitä on tullut tehtyä.

– Ystävät ja valmentaja sanoivat minulle, että se on kisa muiden joukossa ja minä osaan sen. Olen tehnyt sitä aikaisemminkin. Tunsin oloni tosi kotoisaksi tuolla maailman kärjen tuntumassa, Mononen iloitsi.

Lue myös:

    Uusimmat