Intia estää Googlea kuvaamasta katujaan – vetoaa turvallisuuteen

tajmahal_intia_googlemaps
Intian kuuluisa nähtävyys Taj Mahal on yksi harvoja paikkoja, joka on tallennettu Googlen karttapalveluiden katunäkymään.Google Maps
Julkaistu 10.06.2016 23:46

MTV UUTISET

Intian hallitus on päättänyt estää Googlen suunnitelmat kuvata katunsa suosittuun Google Maps -karttapalveluun, kertoo The Telegraph.

Tällä hetkellä Google Maps -karttapalvelusta löytyy vain Intian suurimmat maamerkit ja turistikohteet, kuten Taj Mahal Agrassa ja Mubaissa sijaitseva Gateway of India.

Koko Googlen virtuaalisessa karttapalvelussa on kuvattu yli 65 maan tiet kattaen näin yli 11 miljoonaa kilometriä tietä, jota voi vapaasti tarkastella kartan 360 asetta kattavassa Street View-näkymässä.

Intian turvallisuus- ja puolustusviranomaiset kokivat katujen kuvaamisen levittävän arkaluontoista tietoa, vaikka Google peittää kuvista ihmisten kasvot ja ajoneuvojen rekisterikilvet.

– Päähuolenamme on puolustusrakennelmien turvallisuus. Puolustusministeriön mukaan kuvaamista olisi sen aloittamisen jälkeen vaikea valvoa, ja se olisi haitallista Intian kansalliselle turvallisuudelle, hallinnon vanhempi virkamies kertoi paikalliselle Hindustan Timesille.

Kuvauskielto uskotaan liittyvän myös viimeaikaisiin terroristi-iskuihin Mumbaissa ja Pathankotissa. Tapauksia tutkineet virkamiehet uskovat, että hyökkääjät olivat tutustuneet seutuun nimenomaan Google Mapsin avulla.

Googlen Street View on kohdannut haasteita myös Euroopassa, jossa yksityisyydestään tarkat ihmiset erityisesti Saksassa, Iso-Britanniassa ja Tsekissä ovat vaatineet talojensa senrurointia katunäkymistä.

Tuoreimmat aiheesta

Ulkomaat