Isis-terrorismirikoksiin aiemmin syyttömiksi todetut irakilaiskaksoset ovat jälleen oikeudessa. Tällä kertaa he tahtovat valtiolta yhteensä 100 000 euroa korvauksia kotietsinnästä, jota pitävät laittomana. Oikeudessa paljastui, että poliisin mukaan kaksikko valmisteli iskua Suojelupoliisia vastaan.
Kotietsintä tehtiin elokuussa 2023 kaksosten yhteiseen kotiin Helsingissä. Sen syynä oli poliisitutkinta, jossa identtisiä kaksosia on epäilty törkeän henkeen ja terveyteen kohdistuvan rikoksen valmistelusta.
– Heistä tehtyjen havaintojen perusteella oli syytä epäillä, että he suunnittelivat väkivaltaista iskua, jonka kohteena oli Suojelupoliisi, kuvaili oikeudelle tutkinnanjohtaja Tommi Lehtonen Helsingin poliisista.
– Kotietsinnällä haettiin puhelimia ja muita, jotta laite-etsintöjen avulla saataisiin näyttöä rikoksesta. Lisäksi etsimme asunnosta aseita tai muita mahdollisia iskun toteuttamiseen hankittuja välineitä.
Kotietsintämääräyksen antanut Lehtonen johtaa uhkatoimintoryhmää Helsingin poliisissa. Yksi ryhmän tehtävistä on törkeiden henkeen ja terveyden kohdistuvien rikoksen tutkinta ja estäminen.
Helsingin käräjäoikeus käsitteli kaksosten vaatimuksia tänään. MTV Uutiset seurasi oikeudenkäyntiä paikan päällä.
Oikeus kuuli asiassa todistajina kahta poliisia, joista ensimmäinen oli mukana veljesten kiinniotossa ja toinen asian rikostutkinnassa.
Kuvasivat Supon rakennusta
Kotietsintään johtaneet tapahtumat saivat alkunsa, kun poliisi sai hälytyksen häiriötehtävästä. Ilmoituksen mukaan irakilaiskaksoset olivat kuvanneet Supon toimitiloja ulkoapäin.
– Tehtävänantona oli selvittää kuvaamisen syy. Lisäksi toisella veljeksistä oli etsintäkuulutus päällä, kertoi tilanteeseen ensimmäisessä partiossa tullut poliisi.
– He eivät suostuneet antamaan mitään selitystä kuvaamiselle.
Koska poliisi ei saanut asiaan selkoa paikan päällä, kaksoset päätettiin viedä Pasilan poliisitalolle tilanteen selvittämiseksi.
Toista veljestä kuljettanut poliisi kertoi, että tämä huusi koko kuljetuksen ajan ääriuskonnollisia uhkauksia poliisia ja myös koko Suomen kansaa kohtaan.
Mies myös jatkoi samaa uhkailua koko kiinniolonsa ajan.
Tutkinta edelleen kesken
Törkeän henkeen ja terveyteen kohdistuvan rikoksen valmistelun tutkinta on edelleen kesken Helsingin poliisissa. Lisäksi kaksosia epäillään virkamiehen väkivaltaisesta vastustamisesta.
Ensimmäinen kaksosista oli Supo-tapauksen jälkeen pidätettynä ja toinen lisäksi vangittuna noin viikon verran.
Kaksoset kiistävät kaikki rikokset, oman kertomuksensa mukaan he eivät ole tehneet "mitään väärää" koko sen yhdeksän vuoden aikana, kun ovat oleskelleet Suomessa.
He myöntävät kuvanneensa Supon tilojen ulkopuolella, mutta eivät oman kertomansa mukaan olleet siellä varta vasten kuvaamistarkoituksessa vaan kertoivat tuoneensa ystävänsä Supon kuulusteluihin.
Veljesten oman näkemyksen mukaan poliisi tarkkailee heitä perusteettomasti ja on "tehnyt heille vääryyttä, kuten pahoinpitelyjä" yli 40 kertaa tänä aikana.
Kaksosten selitys Supon toimitilojen kuvaamiselle on juurikin näiden "vääryyksien" taltioiminen todisteeksi "koko maailmalle".
213 000 euroa koppikorvauksia
Veljekset saapuivat Suomeen turvapaikanhakijoina vuonna 2015.
Sittemmin he päätyivät tutkintavankeuteen äärimmäisen kovien rikosepäilyjen takia. Heidän uskottiin osallistuneen Camp Speicherin joukkomurhaan Irakin Tikritissä kesäkuussa 2014.
Miehet olivat prosessin aikana vangittuina melkein puolitoista vuotta.
Pirkanmaan käräjäoikeus hylkäsi syytteet toukokuussa 2017 ja Turun hovioikeus helmikuussa 2020.
Valtiokonttori maksoi syksyllä 2020 molemmille miehille vapaudenmenetyksen aiheuttamasta kärsimyksestä niin kutsuttuja koppikorvauksia runsaat 213 000 euroa, eli 400 euroa päivältä.
Miehet vaativat korvausten kaksinkertaistamista yli 400 000 euroon, mutta Helsingin käräjäoikeus hylkäsi veljesten vaatimukset syyskuussa 2022.