Iranin iskut tuomitaan laajasti maailmalla: "Voi syöstä koko alueen kaaokseen"

EU tuomitsee iskut jyrkästi ja YK on huolissaan eskalaation vaarasta. Britannian Sunak kutsuu iskuja holtittomiksi.

YK:n turvallisuusneuvosto järjestää hätäkokouksen Iranin Israeliin tekemän lennokki- ja ohjushyökkäyksen vuoksi, kertoi neuvoston puheenjohtajuutta tässä kuussa hoitava Malta. Maltan edustajan mukaan kokous on määrä järjestää myöhään tänään Suomen aikaa.

Kokous järjestetään Israelin pyynnöstä.

Myös johtavien teollisuusmaiden G7-ryhmän johtajat pitävät hyökkäyksen vuoksi videokonferenssin iltapäivällä, kertoo ryhmän tämänhetkinen puheenjohtajamaa Italia.

Iran aloitti hyökkäyksen Israelia vastaan myöhään eilen. Hyökkäystä edelsivät päiviä kestäneet pohdinnat, joissa arveltiin Iranin valmistelevan hyökkäystä Israeliin kostona iskusta, jossa kuoli kaksi iranilaiskenraalia ja muita Iranin vallankumouskaartin jäseniä Syyriassa alkukuusta.

Iranin vallankumouskaarti on tähdentänyt, että tuoreet hyökkäykset ovat vastaus alkukuun iskuun. Israel ei ole myöntänyt olleensa iskun takana ja on vuorostaan varoittanut kostavansa, jos Iran iskee sen maaperälle.

Guterres peräänkuulutti malttia

YK:n pääsihteeri Antonio Guterres tuomitsi lausunnossaan voimakkaasti Iranin Israeliin kohdistaman laajamittaisen hyökkäyksen. Guterres kutsui iskuja vakavaksi eskalaatioksi ja vaati vihamielisyyksien välitöntä lopettamista.

YK:n pääsihteeri peräänkuulutti kaikilta osapuolilta malttia ja kehotti välttämään toimia, jotka voisivat johtaa mittaviin sotilaallisiin yhteenottoihin useilla rintamilla Lähi-idässä.

Guterres sanoi olevansa syvästi huolissaan siitä, että on olemassa hyvin todellinen tuhoisan koko alueen laajuisen eskalaation vaara.

Euroopan unionin ulkopoliittinen johtaja Josep Borrell niin ikään tuomitsi Iranin iskut Israeliin. Hän kuvaili niitä ennennäkemättömäksi eskalaatioksi.

Borrell kirjoitti viestipalvelu X:ssä, että EU tuomitsee jyrkästi Iranin hyökkäyksen Israelia vastaan. Hän lisäsi, että hyökkäys on vakava uhka alueelliselle turvallisuudelle eikä sitä voi hyväksyä.

Myös sotilasliitto Nato tuomitsi Iranin iskun ja vaati kaikkia osapuolia hillitsemään itsensä.

–  Tuomitsemme Iranin yöllisen eskalaation, kehotamme maltillisuuteen ja seuraamme tilanteen kehitystä tiiviisti, Nato sanoi tiedottajansa Farah Dakhlallahin suulla.

Britannia: Iskut uhkaavat lietsoa jännitteitä

Britannian pääministeri Rishi Sunak tuomitsee Iranin vallankumouskaartin Israeliin tekemät lennokki- ja ohjusiskut "holtittomina".

–  Nämä iskut uhkaavat lietsoa jännitteitä ja horjuttaa alueen vakautta. Iran on jälleen kerran osoittanut, että se aikoo kylvää kaaosta omalle takapihalleen, Sunak sanoi lausunnossaan.

Sunak lisäsi, että Britannia puolustaa edelleen Israelin turvallisuutta.

–  Työskentelemme liittolaistemme rinnalla kiireellisesti tilanteen vakauttamiseksi ja kärjistymisen estämiseksi. Kukaan ei halua nähdä lisää verenvuodatusta, Sunak sanoi.

Britannian pääministeri antoi lausuntonsa sen jälkeen, kun Iranin vallankumouskaarti vahvisti, että se oli iskenyt Israeliin kostoksi Syyrian pääkaupungin Damaskoksen Iranin konsulaatin alueelle tehdystä tappavasta lennokki-iskusta 1. huhtikuuta

Ranska sitoutunut Israelin turvallisuuden takaamiseen

Ranskan ulkoministeri Stephane Sejourne tuomitsi Iranin iskut Israeliin ja kuvaili niiden olevan uuden tason uhka turvallisuudelle.

–  Ranska tuomitsee mitä jyrkimmin Iranin Israelia vastaan tekemän hyökkäyksen, Sejourne sanoi viestipalvelu X:ssä.

Samalla Sejourne vahvisti Ranskan sitoutumisen Israelin turvallisuuden takaamiseen.

–  Päättäessään ryhtyä tähän ennennäkemättömään toimeen, Iran on saavuttanut uuden tason epävakauttamisessa ja vaarantaa sotilaallisen eskalaation, Sejourne lisäsi.

Saksa: Tämä on lopetettava välittömästi

Saksan ulkoministeri Annalena Baerbock kirjoitti viestipalvelu X:ssä sunnuntaina, että Iranin hyökkäys Israeliin voisi "syöstä koko alueen kaaokseen", ja kehotti Teherania lopettamaan iskut.

–  Tuomitsemme meneillään olevan hyökkäyksen, joka voi syöstä koko alueen kaaokseen, mitä jyrkimmin, hän kirjoitti.

Baerbock lisäsi, että Saksa seisoo lujasti Israelin rinnalla.

–  Iranin ja sen kätyreiden on lopetettava tämä välittömästi, Baerbok sanoi.

Yhdysvalloilta "rautainen tuki" Israelille

Iran on varoittanut Yhdysvaltoja, että sen olisi pitäydyttävä Iranin ja Israelin välisen konfliktin ulkopuolella, kertoo AFP. Yhdysvallat on vakuuttanut raudanlujaa tukea Israelille.

Yhdysvaltain kansallisen turvallisuusneuvoston tiedottaja Adrienne Watson toisti presidentti Joe Bidenin "rautaisen" tuen Israelin turvallisuudelle.

–  Yhdysvallat seisoo Israelin kansan rinnalla ja tukee sen puolustusta Iranin uhkaa vastaan, hän sanoi lausunnossaan.

Hän sanoi, että presidentti Bidenia tiedotetaan säännöllisesti tilanteesta.

Kiina kehottaa malttiin

Myös Kiinan ulkoministeriö kehotti osapuolia olemaan maltillisia ja noudattamaan YK:n turvallisuusneuvoston päätöslauselmaa, jossa vaaditaan alueelle tulitaukoa. 

Se nimitti hyökkäystä "Gazan konfliktin tuoreimmaksi läikkymiseksi".

–  Kiina pyytää kansainvälistä yhteisöä, etenkin vaikutusvaltaisia maita, olemaan rakentavassa roolissa rauhan ja vakauden saavuttamiseksi alueelle, ministeriö muotoili lausunnossaan.

Saudi-Arabia vaati pidättyväisyyttä

Iranin alueellinen kilpailija Saudi-Arabia ilmaisi lausunnossaan huolestuneisuutensa "sotilaallisesta eskalaatiosta" ja vaati kaikkia osapuolia osoittamaan äärimmäistä pidättyväisyyttä, jotta alue ja sen ihmiset säästyisivät sodan vaaroilta.

Saudi-Arabia vaati myös YK:n turvallisuusneuvostoa "kantamaan vastuunsa kansainvälisen rauhan ja turvallisuuden ylläpitämiseksi".

Venäjä toivoi diplomaattista ratkaisua

Myös Iranin liittolaisen Venäjän ulkoministeriö kehotti kaikkia osapuolia pidättyväisyyteen.

–  Kehotamme kaikkia osapuolia osoittamaan maltillisuutta. Luotamme siihen, että alueen valtiot ratkaisevat ongelmansa poliittisin ja diplomaattisin keinoin, ministeriö sanoi lausunnossaan.

Venäjä kertoi myös, että maan ulkoministeri Sergei Lavrov oli keskustellut hyökkäyksestä puhelimitse iranilaiskollegansa Hossein Amir-Abdollahianin kanssa.

Paavi puhui rauhan puolesta

Paavi Franciscus kehotti sunnuntaina Irania ja Israelia välttämään toimia, jotka voisivat ruokkia konfliktin laajenemista. 

– Vetoan sydämestäni, että kaikki toimet, jotka voivat lietsoa väkivallan kierrettä ja vetää Lähi-idän entistä suurempaan konfliktiin, lopetetaan, hän sanoi.

Paavi Franciscus vetoaa kaikka kansakuntia puolustamaan rauhaa. 

– Kenenkään ei pitäisi uhata toisten olemassaoloa. Kaikkien kansakuntien pitäisi auttaa israelilaisia ja palestiinalaisia elämään kahdessa valtiossa, rinnakkain ja turvallisesti, hän lisäsi.

Paavi vaati tulitaukoa sekä neuvotteluja humanitaarisen avun perille toimittamiseksi ja panttivankien vapauttamiseksi. 

Lue myös:

    Uusimmat