Iranin presidentinvaalien toista kierrosta johtaa uudistusmielinen ehdokas

Lopullinen tulos on määrä julkistaa myöhemmin tänään.

Iranissa uudistusmielinen Masoud Pezeshkian johtaa ultrakonservatiivi Saeed Jalilia presidenttivaalien toisella kierroksella, selviää maan sisäministeriön julkaisemista alustavista tuloksista.

Vaaliviranomaisen mukaan Pezeshkian on saanut tähän mennessä yli 11 miljoonaa ja Jalili noin 9 miljoonaa ääntä, kertoo valtiollinen Irna-uutistoimisto.

Lopullinen tulos on määrä julkistaa myöhemmin tänään.

Viikko sitten järjestetyn ensimmäisen kierroksen äänestysprosentti oli 40 prosentin tuntumassa, mikä on alhaisin lukema sitten vuoden 1979. Maassa on 61 miljoonaa äänioikeutettua.

Ensimmäisellä kerralla Pezeshkian sai reilut 42 prosenttia äänistä ja Jalili 38,6 prosenttia.

Pezeshkian on muun muassa luvannut rakentavampia suhteita länsimaiden suuntaan lopettaakseen Iranin eristyksen. Hän on myös puhunut internet-rajoituksien höllentämisen puolesta ja vastustanut naisten huivinkäyttöä valvovia poliisipartioita.

Päähuivi aiheutti Iranissa suuria protesteja vuonna 2022, kun "väärin puetun" huivin käytön vuoksi pidätetty Mahsa Amini kuoli poliisin hoteissa.

Konservatiivisempi Jalili on taas tunnettu länsivastaisesta ajattelustaan. Hän on myös vastustanut sitä, että Iran alkaisi neuvotella uutta ydinsopimusta länsimaiden kanssa.

Vaalit järjestetään, koska maan edellinen presidentti Ebrahim Raisi kuoli aiemmin tänä vuonna helikopterionnettomuudessa.

Lue myös:

    Uusimmat