Moni on kysellyt sitä, että koska olen telkkarissa töissä, niin miltä tuntuu kulkea kaupungilla kun tietää että joku varmasti tunnistaa. Se on kyllä mielestäni asia, jota ei ihan kauheasti parane miettiä. Samoin kuin ei kannata liikaa murehtia sitä miltä näyttää – telkkarissa tai muutenkaan.
Olen onnistunut mielestäni aika hyvin tämän puolen työstäni unohtamaan – joskus vähän liiankin hyvin! Hyvä käytös ja kauniit tavat on tietysti tärkeä muistaa, mutta ulkonäöllisiin seikkoihin koitan suhtautua rennommin. Toki olisi ihanaa näyttää aina mahdollisimman kivalta, mutta jos alkaisi ottaa liikaa stressiä tuollaisesta, ei työnteosta tulisi mitään. Jokaisellahan toki joitain paineita on sen suhteen että olisi erityisesti edukseen muiden silmissä.
Suurin osa esiintyjistä esimerkiksi urheilee, mutta uskon että useimmiten siinä on ennemmin kyse kunnon ylläpitämisestä kuin ulkonäöllisistä asioista.
Itse olen ainakin oppinut sen jo koulussa, että jos aiot näytellä, pitää kunnon olla vähintään kohtalainen. Muuten hommasta ei tule mitään; huonokuntoisena kun ei yksinkertaisesti jaksa pitkiä päiviä, eikä esimerkiksi teatterissa usein varsin fyysisiä ja toiminnallisia esityksiä. Äänikään ei kestä jos kunto on rapa. Keho on näyttelijän työkalu.
Toki myös naama on sitä. Maailmalla reissatessa olen huomannut, että joillain esiintyjillä ulkonäön kohentelu voi mennä niinkin pitkälle, että se jopa kääntyy näyttelijäntyön esteeksi. Esimerkiksi botoxista on alettu jenkeissä jopa jo varoitella! Eräällä kurssilla vetäjä sanoi suoraan ryhmäläisille: ”Muistakaa, jos lähdette botoxin tielle; se naama ei sitten enää liiku! Vaikka itsestänne tuntuisi, että se liikkuu, trust me, ei se liiku!”
Totta varmaan on, että siinä eivät enää juuri tunnetilat välity jos naama pysyy vahamaisesti paikoillaan. En silti arvostele ketään – jokainen tehkööt niin kuin itsestä parhaalta tuntuu! Omana haaveenani on pysyä vetreänä ja liikkuvaisena niin kropan kuin naamankin puolesta; mieluummin muutama naururyppy ja vaihtuvaiset ilmeet, kuin yksi muuttumaton naamio koko ajan päällä. Itse tosin olenkin näyttelijänä vähän tällainen apina ja ilmehtijä! Tuohon videolle keräsin myös pari huomiota ja ajatusta näistä ulkonäöllisistä jutuista ja muutaman sanan kuntoilustakin.
Nyt kun työnteko sarjan parissa on alkanut jälleen täydellä höökillä, täytyy taas alkaa keskittyä ensisijaisesti siihen – tämän vuoksi ensi viikolla onkin jo toistaiseksi viimeisen blogini vuoro täällä MTV.fi-osoitteessa!
Silloin kokoan useampia toivomianne aiheita yhteen ja vastailen kysymyksiinne hieman laajemmin. Ihanaa että olette olleet aktiivisia ja lähetelleet viestejä – niiden saaminen on ollut kaikkein parasta tässä blogiprojektissa! Ensi viikolla siis tapaamme vielä tällä areenalla, tulevaisuudessa jatkoa seuraa – ehkä jossakin toisessa muodossa...
Auringonsäteitä viikkoosi!
<3 Irina
Kysymyksiä Irinalle