IS: 25-vuotias mäkimies pohtii lopettamista

Ville Larinto
Ville Larinto Lehtikuva
Julkaistu 14.04.2015 07:09

MTV SPORT

Mäkihyppääjä Ville Larinto pohtii Ilta-Sanomien mukaan uransa lopettamista.

Viime viikolla 25 vuotta täyttänyt Larinto oli kausilla 2008-10 viidesti maailmancup-kisassa palkintopallilla. Hän voitti Puijon kisan vuonna 2010. Sen jälkeen Larinto sai kaksi pahaa vammaa polven eturistisiteeseen, eikä hän ole päässyt enää samalle huipputasolle.

IS:n mukaan Larinto myöntää, että uran lopettaminen on konkreettinen vaihtoehto. Hän hakee parhaillaan opiskelupaikkaa.

– Kausi oli masentava ja karmea. Halusin sen jälkeen ottaa täydellisen etäisyyden lajiin enkä ole halunnut puhua mäkihypystä tai jatkosuunnitelmistani kenenkään kanssa. On ollut pakko tyhjentää kasettia, Larinto sanoi IS:lle.

Larinto hyppäsi viime kaudella 11 maailmancupin kisassa. Paras sijoitus oli 15:s Venäjän Nizhni Tagilin yhden kierroksen kisassa. Falunin MM-kisoissa hän oli suurmäessä 47:s.

IS:n uutinen 

Tuoreimmat aiheesta

Mäkihyppy