Suomalainen ostajaryhmä on ostanut Helsinki-halli Oy:n äänivaltaiset c-sarjan osakkeet venäläisomistajilta.
Kaupan syntymisen vahvistaa MTV:lle Helsinki Halli Oy:n hallituksen jäsen Kai Paananen. Myös ulkoministeriön pakotetiimin vetäjä kertoo saaneensa tiedon kaupasta. Ensimmäisenä asiasta kertoi Ilta-Sanomat.
LUE MYÖS: Helsinki-halli on viimein myyty – MTV Urheilu tavoitti venäläisoligarkin edustajan juhlatunnelmissa
Toteutuakseen kauppa vaatii vielä EU:n ja Suomen viranomaisten hyväksynnän.
Suomalaisen ostajaryhmän taustalla on Ilta-Sanomien mukaan kiinteistösijoitusyhtiö Trevian, jonka kautta kauppaan kytkeytyy useampia suomalaisia sijoittajia. Ostajaryhmän avainhenkilöt ovat Trevianin toimitusjohtaja Reima Södervall ja yrittäjä Heikki Viitikko. Viitikosta tulee areenan päärahoittaja.
Paananen on myös yhden hallin venäläisomistajan, Gennadi Timtshenkon asianhoitaja. Timtshenko sekä Arkadi, Boris ja Roman Rotenberg ovat käyttäneet halliyhtiössä äänivaltaa Arena Events -yhtiönsä kautta. Omistajista kaikki Roman Rotenbergiä lukuunottamatta ovat EU:n pakotelistalla.
Areenakauppa vaatii toteutuakseen vielä EU:n ja Suomen viranomaisten hyväksynnän.
– Kauppasopimus on jo molempia osapuolia sitova, mutta kaupan toteutumisen ehtona on saada sille EU-tason poikkeuslupa. Sen jälkeen seuraavat vielä viranomaisprosessit kotimaassa, Trevian Kasvu LP Ky:n kaupallinen neuvonantaja Tuomas Poskiparta sanoo Ilta-Sanomille.
Helsingin Ilmalassa oleva entinen Hartwall-areena on ollut käyttämättömänä vuodesta 2022 sen jälkeen, kun Venäjä hyökkäsi Ukrainaa.