Saman asunnon välityspalkkio voi olla muutamasta tuhannesta liki 20 000 euroon, uutisoi tämän päivän Ilta-Sanomat. Lehden mukaan kalleimmat yhtiöt rokottavat välityspalkkiota viisi kertaa enemmän kuin edullisimat.
Saman asunnon välityspalkkiossa voi olla huimia hintaeroja. Ilta-Sanomien tekemän testin mukaan 282 000 euroa maksavan töölöläiskaksion kiinteistövälityksen voi saada halvimmillaan 2 500 eurolla, kalleimmillaan 19 077 eurolla.
Siksi välitysfirmojen kilpailuttaminen on erittäin tärkeää. Tosin myös välittäjän tarjoamassa palvelussa on eroja. Asiakkaalle tärkeää on selvittää, missä asunnosta ilmoitetaan ja kuinka usein näyttöjä järjestetään.
– Mikäli päädyt ottamaan välittäjän, jolle maksat korkeamman välityspalkkion kuin juollekin toiselle, on syytä olettaa, että myyntityö ja asuntokaupan prosessin hoito ovat myös sen mukaisia, toteaa Kiinteistövälitysalan keskusliiton toimitusjohtaja Jukka Malila lehdelle.
Koti-osio muistuttaa, että kannattaa myös pyytää suosituksia, eikä luottaa sokeasti edullisimpaan tarjoukseen. Useat välittäjät saattavat arvioida asunnon arvon reippaasti yläkanttiin, jotta saavat sen myyntiin itselleen.
Välityspalkkio töölöläiskaksiosta:
56 neliön töölöläiskaksio, joka myydään 282 000 eurolla
Välittäjä: | Välityspalkkio: | Huomioitavaa: |
Huoneistokeskus | 9 532–19 077 | Edullisimman hinnan päälle tulevat asiakirjakulut ja kallein hinta sisältää niiden lisäksi vielä viiden vuoden vakuutuksen. |
Kiinteistömaailma | 11 616–15 036 | Päälle lisäksi asiakirjakulut, edullisin hinta vain netissä. |
Habita | 12 013–17 484 | Huoneistokohtaisen välityspalkkion lisäksi veloitetaan asiakirjakulut erikseen. |
OP-kiinteistökeskus | 13 987 | Sisältää markkinoinnin opkk.fi ja Jokakoti.fi-sivuilla. Säännölliset lehti-ilmoitukset. |
SKV | 13 987 | Minimipalkkio 2480 |
Westhouse | 12 238 | |
Open Market Kiinteistövälitys | 10 998–13 817 | Asunto mahdollista myydä myös ilman palkkiota, jolloin ostotoimeksiantaja maksaa välityspalkkion. |
Ykköshuoneistot | 10 998 | |
Aktia | 8 742 | Esimerkkiasunto myynnissä 3,1 prosentin palkkiolla, yhtiön hinnastossa ilmoitettu 3,9 %. |
LKV Norkama Oy | 10 321 | |
Huoneistoketju | 6 993 | Välityspalkkio 2,48 prosenttia. Luvataan sisältyvän kaikki arvioinnista välityspalkkioon. |
Myyntiturva | 3 720 | Välityspalkkio kiinteä asunnon hinnasta tai koosta riippumatta. |
Campitec | 2 500 | Välityspalkkio kiinteä. |
Lähde: Ilta-Sanomien printtilehti 15.3.2013
(MTV3)