Suomalaisen F1-perinteen pioneeri Leo Kinnunen on kuollut

Leo Kinnunen, meemi
Lehtikuva
Julkaistu 26.07.2017 21:45
Toimittajan kuva

Juuso Taipale

juuso.taipale@mtv.fi

@JuusoTaipale

Kaikkien aikojen ensimmäinen suomalainen F1-kuljettaja Leo Kinnunen on kuollut. Lähipiiri vahvisti 73-vuotiaan Kinnusen menehtyneen keskiviikkona pitkäaikaisen sairauden uuvuttamana.

Kinnunen osallistui kaudella 1974 Ruotsin GP:hen yksityistiimin Surteesilla. Vaikka heikko kalusto ei antanut mahdollisuuksia loistoon ja itse kilpailukin jäi kesken, muodostui tuosta kilpailusta tärkeä virstanpylväs suomalaiselle F1-perimälle.

Kinnusen F1-saldo (1 startattu GP, yhteensä kuusi karsiutumista) ei kerro miehen taidoista mitään. Kinnunen oli monilahjakkuus, joka pystyi kuljettamaan nopeasti, ja myös menestyksellisesti, lähes kaikkia moottorilla toimivia ajoneuvoja. 

Kinnusen uran upein saavutus on eittämättä urheiluautojen MM-sarjan voitto vuonna 1970. Kinnunen voitti muun muassa legendaarisen Daytonan 24 tunnin kilpailun, minkä lisäksi hänen nimiinsä jäi tarunhohtoisen Targa Florion rataennätys.

Kinnunen pärjäsi myös rallipoluilla. Hän ajoi parhaimmillaan Jyväskylän Suurajoissa kolmanneksi.

Aiheesta uutisoi ensimmäisenä Ilta-Sanomat.

Tuoreimmat aiheesta

F1