Suomen hiihtomaajoukkueen todellinen tila on jäänyt pitkälti Krista Pärmäkosken ja Iivo Niskasen menestyksen varjoon, sanoo C Moren hiihtoasiantuntija Jari Isometsä.
Vuoden urheilijaksi torstai-iltana valittu olympiavoittaja Niskanen pokkasi kunnian jo toista vuotta peräkkäin. Pärmäkoski puolestaan saavutti PyeongChangin talvikisoissa yhden hopean ja kaksi pronssia.
Hiihtomaajoukkueen päävalmentaja Matti Haavisto kuitenkin myöntää nuorten MM-kotikisojen alla, että mitalit saattavat olla tiukassa. Junioreista ei ole onnistuttu saamaan potentiaalisia jatkumoa.
– Tavallaan huolestuttaa sillä lailla kyllä, että kyllä meillä laji pitäisi saada houkuttelevammaksi, että saamme nuoria sinne harrastuksen pariin, Haavisto myöntää MTV Urheilulle.
"Käsi pystyyn virheen merkiksi"
Jari Isometsä kommentoi Suomen hiihdon tilaa torstain Tulosruudussa. Hänen mukaan lupaavia nuoria on toki aina ollut, mutta ne ovat useimmiten kadonneet matkalla aikuisten huipulle.
– Olen tässä jo useamman vuoden katsellut vähän huolestuneena, että ei tämä mikään uusi asia ole, mutta tietysti meillä ovat niin hyviä nämä muutamat hiihtäjät: Iivo Niskanen ja Krista Pärmäkoski, joten tämmöinen ongelma vähän hautautuu sinne taakse, Isometsä sanoo.
– Kyllähän meidän täytyy hyvin kriittisesti katsoa meidän pelikirjaamme. Jokaisella maalla on omanlaisensa valmennusfilosofia, että millä tavalla lähdemme nuoria ohjaamaan huipulle. Kyllä nyt hyvin vakaasti näyttää siltä, ettei meidän valmennusfilosofiamme toimi.
– Nyt pitää nostaa kättä ylös virheen merkiksi. Valmennus on meille iso ongelma tällä hetkellä.
Haavisto ei ole vielä Isometsän mukaan antanut täyttä selvyyttä siitä, mihin hän on hiihtoa viemässä.
– Sitä odottaisin Matilta, että hän pystyisi vaikuttamaan tähän meidän valmennussysteemiimme. Tietysti jos hänen filosofiansa on sama kuin tämänhetkinen filosofia, niin se on vähän paha juttu. Toivotaan, että muutosta tapahtuisi ja Matti olisi siinä suunnannäyttäjänä, Isometsä toivoo.