Ison Omenan kuolemantapaus: Poliisin kiikarissa uusi tärkeä henkilö

4:55img
Katso video: Vartijoilla on järjestyksenvalvojia suppeammat oikeudet – poliisi selvittää Ison Omenan voimankäytön oikeutusta.
Julkaistu 30.01.2023 14:28
Toimittajan kuva

Eetu Ruonakoski

eetu.ruonakoski(at)mtv.fi

@eeturuonakoski

Poliisi tavoittelee uutta tärkeää todistajaa liittyen Espoon Isossa Omenassa tapahtuneeseen kuolemantapaukseen.

Poliisi on tähän mennessä saanut kuulusteltua miehen, joka hälytti paikalle vartijat ennen nuoren naisen kuolemaan johtanutta voimankäyttötilannetta kauppakeskuksessa 7. tammikuuta.

Kuulusteluissa kävi ilmi, että paikalla oli hälytyksen aikaan myös kolmas henkilö. Henkilö oli hälytyksen tehneen miehen seurassa. Poliisi tavoittelee kyseistä henkilöä parhaillaan. Henkilöä on määrä kuulustella todistajana.

Tapauksen tutkintaa johtava rikoskomisario Jyrki Kallio kertoo, että henkilö pyritään kuulemaan alkaneen viikon aikana. Poliisi tiedottaa tapauksesta lisää tämän jälkeen.

– Haluamme kuulla tämän toisen henkilön vielä ennen kuin kerromme asiasta enempää, Kallio sanoo.

Useaa epäillään kuolemantuottamuksesta

Kallio ei toistaiseksi ota kantaa siihen, mitä todistajana jo kuullun miehen kuulusteluissa on selvinnyt.

Poliisi on aiemmin kertonut, että mies oli hälyttänyt paikalle kauppakeskuksen vartijat sen jälkeen, kun hän oli kokenut kohtaamansa naisen käytöksen häiritseväksi. Lähtötilannetta ei kuitenkaan ole poliisin puolelta avattu kovinkaan tarkasti.

Vartijoiden kanssa tilanne eteni siihen, että naista pidettiin maassa useamman minuutin ajan. Nainen kuoli voimankäyttötilanteen aikana. Neljää Securitaksen vartijaa epäillään nyt kuolemantuottamuksesta.

Vartijoiden ei epäillä aiheuttaneen kuolemaa tahallaan, vaan huolimattomuudesta.

Poliisi on kertonut, ettei nainen kuollut tukehtumalla. Tarkempaa kuolinsyytä ei kuitenkaan ole kerrottu.

Kallion mukaan täsmällinen lausunto naisen kuolinsyystä valmistuu lähikuukausina. Uuden todistajan kuulustelujen jälkeen poliisi aikoo vielä kuulustella kuolemantuottamuksesta epäiltyjä vartijoita uudemman kerran.

Lue myös: Sisäministeriö asetti työryhmän kehittämään yksityistä turvallisuusalaa – arvioi muun muassa tarvetta kehittää alalle hakeutuvien soveltuvuuden arviointia

Kuolema Isossa Omenassa: Vartijoiden ja järjestyksenvalvojien kiinniotto-oikeuksissa olennaisia eroja – "Ihmisten on hyvin vaikea tietää, minkä turvatoimen kohteena he ovat"

Tuoreimmat aiheesta

Kuolemantapaukset