Israel iski YK:n kouluun Gazassa – tämä iskusta nyt tiedetään

2:24img
Paikallisten mukaan koulu oli täynnä satoja sotaa paenneita ihmisiä.
Julkaistu 06.06.2024 14:58
Toimittajan kuva

Petri Tyynmaa

petri.tyynmaa@mtv.fi

Israeli teki varhain torstaina ilmaiskun YK:n alaiseen kouluun Gazassa.

Israelin varhain torstaina tekemässä ilmaiskussa YK:n palestiinalaispakolaisten avustusjärjestö UNRWA:n ylläpitämään kouluun on kuollut ainakin 45 ihmistä ja loukkaantunut useita, kertoo Hamasin alainen Gazan terveysministeriö uutiskanava CNN:n mukaan.

Gazan hallituksen mediatoimiston mukaan isku tapahtui Nuseiratin pakolaisleirillä Gazan kaistan keskiosassa. Läheisen Al-Aqsan-sairaalan viranomaisten mukaan uhrien määrä voi nousta, sillä uhreja tuotiin sairaalaan vielä torstaiaamuna.

Israelin armeija on vahvistanut tehneensä ilmaiskun. Sen mukaan isku kohdistui koulun sisällä toimivaan Hamasin ryhmään. Israelin väitteitä ei ole voitu vahvistaa riippumattomasti, kirjoittaa CNN.

LK Gaza

Paikallisten mukaan koulu oli täynnä satoja ihmisiä, jotka ovat joutuneet lähtemään kodeistaan.

Armeija sanoi CNN:n mukaan lausunnossaan, että se oli tehnyt "useita toimenpiteitä", kuten ilmavalvontaa ja "tarkkojen tiedustelutietojen" käyttöä, minimoidakseen riskejä ennen iskua.

Israelin armeija on yleisradioyhtiö BBC:n mukaan kertonut tehneensä tarkan iskun koulussa sijainneeseen Hamasin rakennukseen, ja surmanneen monia sisällä olleista kymmenistä Hamasin taistelijoista.

Paikallisten mukaan koulu oli täynnä satoja siirtymään joutuneita ihmisiä, jotka olivat paenneet taisteluita muualta Gazasta, kirjoittaa BBC.

Hamasin alaisen Gazan terveysministeriön mukaan noin 36 700 ihmistä on saanut surmansa Gazassa sen jälkeen, kun Israel aloitti hyökkäyksensä viime lokakuussa.

Lue myös: 
Gazasta on vaarassa syntyä merkittävä uusi terrorismin kasvualusta ja se voi olla tutkijan mukaan Suomenkin ongelma

Kaksi israelilaisministeriä uhkaa erota, jos tuore aselepoehdotus hyväksytään

Tuoreimmat aiheesta

Israelin ja Hamasin sota