Järjestön johtajan mukaan lain hyväksyminen on kollektiivinen rangaistus palestiinalaisille.
Israelin parlamentti hyväksyi maanantaina lakialoitteen, joka kieltää YK:n palestiinalaispakolaisten avustusjärjestön UNRWA:n toiminnan Israelissa ja Israelin miehittämässä Itä-Jerusalemissa. Lainsäätäjät hyväksyivät lakiehdotuksen äänin 92 puolesta ja 10 vastaan.
Laki rajoittaa merkittävästi UNRWA:n toimintaa Gazassa ja Länsirannalla. UNRWA on toimittanut apua palestiinalaisille yli seitsemän vuosikymmenen ajan. Asiantuntijoiden mukaan kiellon toimeenpano olisi isku humanitaariselle työlle Gazan kaistalla.
UNRWA:n johtaja Philippe Lazzarini sanoi maanantaina, että Israelin parlamentin hyväksyntä avustusjärjestön toiminnan kieltävälle laille asettaa vaarallisen ennakkotapauksen. Hän myös kutsui lain hyväksymistä kollektiiviseksi rangaistukseksi palestiinalaisille.
– Nämä lakiehdotukset vain syventävät palestiinalaisten kärsimystä, hän sanoi viestipalvelu X:ssä.
Kiellon on tarkoitus tulla voimaan 90 päivän kuluttua päätöksestä. Gazan lisäksi se vaikeuttaisi todennäköisesti UNRWA:n työntekijöiden liikkumista Israelin miehittämällä Länsirannalla sekä avustustyöntekijöiden maahanpääsyä Israeliin ja sitä myötä palestiinalaisalueille.
Tuomittiin laajalti kansainvälisesti - "Sietämätöntä"
Päätöksen jälkeen muun muassa Saksan hallitus kritisoi sitä vahvasti. Irlanti, Norja, Espanja ja Slovenia, jotka ovat tunnustaneet Palestiinan valtion, julkaisivat yhteisen kannanoton, jossa ne tuomitsivat päätöksen.
Maailman terveysjärjestö WHO:n johtaja Tedros Adhanom Ghebreyesus sanoi UNRWA:n tarjoavan korvaamattoman henkireiän palestiinalaisille ja varoitti päätöksen toimeenpanon järkyttävistä seurauksista.
– Tämä on sietämätöntä. Se on vastoin Israelin velvoitteita ja velvollisuuksia, ja uhkaa niiden henkeä ja terveyttä, jotka ovat riippuvaisia UNRWA:sta, Tedros sanoi X:ssä julkaistussa lausunnossa.
Yhdysvallat ilmaisi jo ennakkoon olevansa erittäin huolissaan lakialoitteesta ja muistutti UNRWA:n kriittisestä roolista Gazassa. Lokakuun puolivälissä se varoitti Israelia ja sanoi, että sillä on 30 päivää aikaa lisätä humanitaarisen avun pääsyä Gazaan tai Yhdysvallat vetää pois sota-avustustaan.
Viikonloppuna useiden länsimaiden ulkoministerit antoivat lausunnon, jossa kritisoitiin UNRWA:n toiminnan kieltämistä koskevaa lakiehdotusta. Muun muassa Saksan, Ranskan, Britannian, Australian ja Kanadan ulkoministerit ilmaisivat lausunnossa "syvän huolensa" laista.
Netanjahu: Israel jatkaa avun "ohjaamista"
UNRWA ja muut humanitaariset toimijat ovat syyttäneet Israelia siitä, että se on rajoittanut humanitaarisen avun toimituksia Gazaan, jossa lähes kaikkia alueen 2,4 miljoonaa asukasta ovat joutuneet jättämään kotinsa sodan vuoksi.
Israelin pääministeri Benjamin Netanjahu vannoi maanantaina, että Israel on valmis toimittamaan humanitaarista apua Gazaan.
– Olemme valmiina työskentelemään yhdessä kansainvälisten kumppaniemme kanssa ja varmistamaan, että Israel jatkaa humanitaarisen avun ohjaamista Gazan siviileille tavalla, joka ei uhkaa Israelin turvallisuutta, Netanjahu sanoi.
YK on toistuvasti kritisoinut Israelia siitä, että se estää humanitaarisen avun saamisen Gazaan.
Palestiinalaisten presidentti sanoi maanantaina tuomitsevansa Israelin hyväksymän lain.
– Emme salli tätä. Niin kutsutun Knessetin (Israelin parlamentti) ylivoimainen äänestys osoittaa Israelin muuttuneen fasistiseksi valtioksi, presidentin tiedottaja Nabil Abu Rudeineh sanoi lausunnossaan.
Myös palestiinalainen äärijärjestö Hamas tuomitsi päätöksen, joka on sen mukaan osa sionistista sotaa ja vihamielisyyttä palestiinalaisia vastaan.
Järjestö kuvaili päätöstä lausunnossaan kansanmurhan kiihdyttämiseksi.