Israel-politiikka jakaa valmiiksi jakautunutta Yhdysvaltoja.
Yhdysvaltojen juutalaisväestö on kautta maan historian ollut vahvasti kallellaan demokraatteihin, mutta tämän vuoden presidentinvaaleissa vaa’ankieli voi heilahtaa, jos presidentti Joe Biden vähentää maan tukea Israelille.
Toisaalta taas merkittävä määrä äänestäjiä on tyytymätön Bidenin nykyiseen politiikkaan: hiljattain julkaistussa kyselyssä näin sanoi 44 prosenttia demokraattiäänestäjistä.
Tästä keskusteltiin myös Jenkkivaalit 2024: Ex on Next -vaaliväittelyssä tiistaina.
– Mitä [Biden] tekeekään Israelin suhteen, menettää hän äänestäjiään. [Donald] Trumpilla ei ole tätä ongelmaa, sanoo Yhdysvaltain historian dosentti, professori Markku Ruotsila.
Yhdysvaltojen monimutkaisen vaalijärjestelmän vuoksi pieniltäkin vaikuttavat väestöryhmät voivat vaikuttaa kokoaan suuremmin vaalien tulokseen, jos niistä löytyy aktiivisia äänestäjiä vaa’ankieliosavaltioissa.
Mihin siirtyvät äänet?
Yliopistokampuksilla leimahtaneissa mielenosoituksissa näkyvät myös sukupolvierot, sanoo valtio-opin maisteri, politiikkakonkari Kaisa Vatanen. Etenkin nuoremmat äänestäjät vaativat presidenttiä auttamaan Gazan palestiinalaisia ja lopettamaan aseavun Israelille.
Biden lupasi äänestäjille vakautta Trumpin kaoottiseksi koetun kauden jälkeen, mutta väkivaltaiset yhteenotot kampuksilla eivät varsinaisesti auta häntä lunastamaan tätä lupausta.
– Biden on ollut ennen kaikkea nuorten ehdokas ja nuoret äänestivät häntä etnisestä taustasta riippumatta. Se oli keskeistä siinä, että Biden voitti vuoden 2020 vaalit, Vatanen sanoo.
Mutta mihin äänet siirtyvät? Trump on kehottanut kaikkia tyytymättömiä – mukaan lukien juutalaisia ja nuoria – kääntymään hänen puoleensa.
Monelle äänestäjälle Trumpin äänestäminen voi kuitenkin olla mahdoton ajatus.
– [Äänet] eivät automaattisesti siirry Trumpille. Siirtyvätkö ne Kennedylle, kolmannelle ehdokkaalle, vai jäävätkö nämä äänestäjät kotiin? pohtii Vatanen.
Voiko Trump voittaa rahaongelmistaan huolimatta, jakaako yhteiskuntaa enemmän – Biden vai Trump? Katso Ex on Next -lähetys artikkelin alussa olevalta videolta.