Israel suostuu aloittamaan päivittäiset, neljän tunnin mittaiset tulitauot Gazan pohjoisosassa, jotta alueen ihmiset voivat paeta taistelujen jaloista, kertoo Valkoinen talo.
Yhdysvaltain kansallisen turvallisuusneuvoston edustajan John Kirbyn mukaan tulitauoista ilmoitetaan kolme tuntia etukäteen.
Yhdysvaltain presidentti Joe Biden sanoi aikaisemmin tänään, ettei täyteen tulitaukoon ole tällä hetkellä mitään mahdollisuuksia.
Kansainvälinen yhteisö ja avustusjärjestöt ovat vaatineet humanitaarista tulitaukoa Gazaan. Israelin pääministeri Benjamin Netanjahu on sanonut aikaisemmin, ettei tulitaukoa tule ennen kuin äärijärjestö Hamasin hallussa olevat panttivangit on vapautettu.
Hamas sieppasi Israelin armeijan mukaan yli 240 panttivankia.
Israelin ja Yhdysvaltojen tiedusteluelimet ovat käyneet Qatarissa keskusteluja "mahdollisesta humanitaarisesta tauosta" Gazaan, kertovat neuvottelulähteet. Paikalla ovat muun muassa Yhdysvaltojen keskustiedustelupalvelun CIA:n johtaja Bill Burns ja Israelin tiedustelupalvelun Mossadin johtaja David Barnea.
Humanitaarisen tauon lisäksi keskusteluissa on puhuttu panttivankien vapauttamisesta ja humanitaarisen avun lisäämisestä Gazaan.
– Keskustelut ovat edenneet muutamien viime päivien aikana hyvin kohti sopimusta, nimettömänä pysynyt lähde luonnehti.