Israelin sotilaat surmasivat kolme palestiinalaista Länsirannalla

Israelin sotilas ja henkilöauto, johon on ammuttu Länsirannalla 25. heinäkuuta.
Israelin armeija kertoi, että kolme "aseistautunutta terroristia" oli avannut tulen ajoneuvosta sen sotilaita kohti ja nämä ampuivat takaisin.AFP / Lehtikuva
Julkaistu 25.07.2023 10:49

MTV UUTISET – STT

Jännitteet Israelin miehittämillä palestiinalaisalueilla ovat jatkuneet samalla, kun Israel yrittää toipua valtion historian laajimmista mielenosoituksista valtaväestön eli juutalaisten keskuudessa.

Israelin sotilaat tappoivat kolme palestiinalaista Nablusissa Länsirannalla tiistaina, ilmoitti Palestiinan terveysministeriö. Israelin armeija kertoi, että kolme "aseistautunutta terroristia" oli avannut tulen ajoneuvosta sen sotilaita kohti ja nämä ampuivat takaisin.

Kolmikolta löydettiin kolme rynnäkkökivääriä, Israelin armeija lisäsi.

Viime vuoden alusta lähtien Länsirannalla on koettu sarja palestiinalaisten hyökkäyksiä Israelin kohteita vastaan ​​sekä israelilaisten siirtokuntien väkivaltaisuuksia palestiinalaisyhteisöjä vastaan. Israel on miehittänyt Länsirantaa vuodesta 1967.

Suuri osa israelilaisista on osallistunut tänä kesänä mielenosoituksiin, joissa on vastustettu korkeimman oikeuden asemaa heikentävää uudistusta. Israelin parlamentti hyväksyi kiistellyn muutoksen maanantaina.

2:41img

Israel hyväksyi korkeimman oikeuden asemaa heikentävän kiistellyn uudistuksen.

Lue myös: Israel päätti heinäkuun alussa operaationsa Länsirannan pakolaisleirillä

Tuoreimmat aiheesta

Israel