Israel sijoittanut miehitetylle Länsirannalle panssarivaunuja – kolme pakolaisleiriä tyhjennetty

2302 AOP ISRAEL TANK
Kuvassa Israelin panssarivaunu liikkuu tuntemattomassa paikassa lähellä Gazan rajaa Etelä-Israelissa 28. toukokuuta 2024.
Julkaistu 23.02.2025 12:03(Päivitetty 23.02.2025 12:20)

MTV UUTISET – STT

Israelin armeija on ilmoittanut laajentavansa toimintaansa miehitetyllä Länsirannalla. 

Israelin armeija on ilmoittanut laajentavansa "terrorisminvastaista toimintaansa" toimintaansa miehitetyllä Länsirannalla ja siirtäneensä asukkaita pois pakolaisleireiltä osana operaatiota.

Tämänpäiväisessä lausunnossaan Israelin puolustusministeri Israel Katz sanoo Israelin tyhjentäneen kolme pakolaisleiriä miehitetyn Länsirannan pohjoisosassa.

– Tähän mennessä 40 000 palestiinalaista on evakuoitu Jeninin, Tulkarmin ja Nur Shamsin pakolaisleireiltä, jotka ovat nyt tyhjiä asukkaista, Katz sanoi lausunnossa.

Sotilaita on hänen mukaansa käsketty jäädä leirille asukkaiden paluun estämiseksi.

– Olen ohjeistanut (joukkoja) valmistautumaan pitkäaikaiseen läsnäoloon tyhjennetyillä leireillä tulevan vuoden ajaksi ja estämään asukkaiden palaamisen sekä terroristisen toiminnan alkamisen uudelleen, ministeri lisäsi.

Panssarivaunuja Jeninin kaupunkiin Länsirannalle

Israelin toimiin kuuluu lausunnon mukaan myös panssarivaunudivisioonan sijoittaminen Jeninin kaupunkiin. 

Israelin armeijan lausunnon mukaan panssarivaunut ovat osa laajennettua hyökkäystä alueella, joissa armeija ja Shin Bet -keskustiedustelupalvelu jatkavat operaatiotaan terrorismia vastaan.

AFP:n mukaan alueella ei ole ollut sijoitettuna Israelin panssarivaunuja 20 vuoteen. Panssarivaunuja ei siis ole ollut alueella vuoden 2005 toisen intifadan eli palestiinalaisten kansannousun päättymisen jälkeen.

23.02.2025 kello 13.02: Juttua päivitetty kauttaaltaan.

Lue myös: Hamas: Aselepo on vaarantunut – Netanjahulta uhkavaatimus

Tuoreimmat aiheesta

Israel