Siviilien ahdinko Gazassa ja Israelin tekemät iskut alueelle ovat herättäneet kysymyksiä siitä, onko Israelin voimankäyttö Gazassa oikeutettua.
Kokoomuksen kansanedustaja Jarno Limnéll ja vasemmistoliiton eduskuntaryhmän puheenjohtaja Jussi Saramo kommentoivat MTV:n Huomenta Suomen haastattelussa, että Israelin puolustautuminen suvereenina valtiona on itsestään selvästi oikeutettua. Inhimilliset tekijät muodostavat kuitenkin tilanteesta hyvin ongelmallisen.
– On totta kai inhimillisestikin selvää, että kansainvälisiä lakeja pitää noudattaa siinä, millä voimalla vastaiskuja nyt tehdään. Samanaikaisesti kansainvälisen yhteisönkin on huolehdittava siitä, että tavoitteena ei saa olla väkivaltaisuuksien laajentaminen, vaan että siellä päästäisiin rauhan tilaan, Limnéll kommentoi.
Saramo toteaa, että Israelin nyt suorittamat puolustautumistoimet eivät kohdistu oikein.
– Kansainvälinen yhteisö, Eurooppa ja Yhdysvallatkin, pikkuhiljaa herää siihen, että se valtava pommikampanja siviilien niskaan ei tule synnyttämään mitään hyvää.
Lue myös: Kaikki internet- ja puhelinyhteydet poikki Gazassa – MTV seuraa Israelin ja Hamasin sotaa
Hamasin kerrotaan rakentaneen tukikohtiaan lähelle sairaaloita ja kouluja. Israelin väitteen mukaan jopa sairaaloiden alla on Hamasin käyttämiä tunneleita. Hamasin kerrotaan myös käyttäneen ihmiskilpiä. Limnéllin mukaan Israelin taistelu Hamasia vastaan samaan aikaan kansainvälisiä sopimuksia noudattaen ei ole helppoa.
– Itsekin kun tuolla alueella on aikanaan työskennellyt, nämä ovat erittäin harvoin mustavalkoisia asioita. Inhimillinen kärsimys pitää saada loppumaan. On järkyttävää, mitä Lähi-Idässä ihmisyyden näkökulmasta tällä hetkellä tapahtuu.
Limnéll huomauttaa, että Israelin kannalta ajateltuna maa haluaa tehdä vastatoimia. Ne toimivat tietyllä tavalla pelotteena koko muulle Lähi-Idälle.
– Mutta toisaalta, jos siellä annetaan ohjeita, että väestön pitää siirtyä ja väestö ei siirry, se on kyllä hankala tilanne.
Saramon mielestä Israel on toimissaan menetellyt väärin jo pidemmän aikaa. Hän sanoo, että Israel on koko ajan tappanut valtavan määrän palestiinalaisia jo ennen Hamasin tekemää järkyttävää hyökkäystä.
– Ei ole ihme, että siltä pohjalta joku pystyy lietsomaan sellaista ääriajattelua. On miehitetty Palestiinaa, on saarrettu Gaza, on ajettu ihmiset epätoivoiseen asemaan. Ei tietenkään tässä yhtäkkiä Hamasia pysty tuhoamaan millään keinolla. On varma asia, että siviilejä pommittamalla Hamas ei tuhoudu.
Saramo huomauttaa, että tilanteessa on sotapropagandaa molemmin puolin.
– Mutta on varmaa, että sairaaloista eivät pääse ihmiset, jotka ovat esimerkiksi hengityskoneissa kiinni. He eivät pääse mihinkään pakoon. Sen lisäksi Israel on pommittanut myös alueita, jonne he ovat pyytäneet ihmisiä siirtymään.
Konfliktilla juuret syvällä historiassa
Limnéll toteaa, että vaikka Israelin ja Hamasin nykyinen konflikti päättyisi tänään, juopa Hamasin, palestiinalaisten, Israelin ja Lähi-Idän alueella on hyvin syvä.
– Se on sukupolvia kestänyt. Siellä on traagisia kokemuksia kaikilla osapuolilla. Eli on vaikea suoraan sanoen nähdä, että mielialat kykenisivät nopeasti muuttumaan.
Limnéllin mukaan on tärkeä huomata, että konfliktissa ei ole myöskään kyse pelkästään Israelista ja Hamasista.
– Jos haluamme saada Lähi-Itään pysyvämpää rauhallisempaa aikaa, silloin se tarkoittaa yhä enemmän ulkovaltojen suurvaltojen puuttumista peliin. Pitää tuoda poliittista painetta, mutta myöskin humanitaarista tukea, että sinne kyetään rauhanaikaa saavuttamaan.