Itäistä Suomea uhkaa liikennemotti: Siltatyö voi sotkea junaliikenteen, kaaoksen kruunaavat Saimaan kanavan ongelmat ja vaakalaudalla olevat lennot

1:38img
Katso video: Itä-Suomessa ollaan huolissaan liikennettä uhkaavasta motista. Tästä on kyse.
Julkaistu 09.06.2023 06:30(Päivitetty 09.06.2023 10:04)
Toimittajan kuva

Keimo Lehtiniemi

Maakunnissa vaaditaan väyläverkon kunnostukseen pikaista rahoitusta hallitusneuvotteluista. Esimerkiksi Pohjois-Karjalaa uhkaa liikennemotti raideliikenteessä. Itä-Suomessa erityisesti yritysten toimintaa haittaa samaan aikaan epävarmuus lentoliikenteestä ja Saimaan kanavasta. Jutusta oikaistu otsikosta ja leipätekstistä tieto, että Saimaan kanava olisi suljettu.

Syrjäsalmen rautatiesillan remontti Kiteellä uhkasi jättää Pohjois-Karjalan täydelliseen liikennemottiin lähes vuodeksi. Kovan paineen alla Väylävirasto etsii nyt syksyyn mennessä uusia ratkaisuja liikennekatkoksen lyhentämiseksi.

– Ensimmäinen info oli täysi yllätys ja sokki. Eihän tällä tavalla voi nyky-Suomessa tapahtua, että yksi pääradoistamme katkeaisi, sanoo Pohjois-Karjalan maakuntaliiton yhteyspäällikkö Jarno Turunen MTV Uutisille

Yli 55 vuotta vanhan sillan huono kunto yllätti ja samalla siitä tuli surullinen maamerkki koko väyläverkon kunnosta. Hallitusneuvotteluihin lähteekin idästä kipakka viesti.

– Inframme rapistuu kovaa vauhtia ja sitä ei ole ymmärretty. Sitten tulee tällaisia seurauksia, että yksittäinen päivä maksaa miljoonia yrityksille, jos tommoisia katkoja tulee. Kyllähän meidän pitää saada perusväylät ensin kuntoon ja sitten ruveta haaveilemaan uusista asioista, Turunen summaa.

Laivakuljetukset seis

Stora Enso Metsän aluejohtaja Heidi Hämäläinen kertoo, että "etelän suuntaan" lähtee yhtiöltä viikoittain viisitoista junaa.

– Kuljetamme puuta Imatran tehtaallemme pääasiassa. Sitten Uimaharjusta Enocellistä lähtee sahatavaraa ja sellua etelään. Se on iso muutos, jos näin pitkä tauko tulisi kysymykseen.

Itä-Suomen ahdinkoa kasvattaa se, että vaikka Saimaan kanava on jälleen auki liikenteelle, on sen läheisyys Venäjään omiaan karkottamaan kulkijat. Kanava avattiin jälleen liikenteelle 2. toukokuuta. EU:n Venäjän vastaiset pakotteet eivät kuitenkaan estä liikennnöintiä, joka tapahtuu pakotesääntelyn mukaisesti.

Raideongelmien lisäksi "liikennemotin" täydentää vielä vaakalaudalla oleva lentoliikenne. Heikosta saavutettavuudesta kärsivät yritykset, julkinen sektori, matkailu ja koko normaali henkilöliikenne.

Oikaisu 9.6.2023 kello 10.04: Toisin kuin otsikossa ja jutussa kerrottiin, Saimaan kanava on auki. Kanava avattiin jälleen liikenteelle 2. toukokuuta.

Tuoreimmat aiheesta

Liikenne