Italia ei taivu EU:n tahtoon - varapääministeri ilmoitti, ettei budjetti muutu: "Tämä on budjetti, joka käynnistää maan uudelleen"

EU
Kuvituskuva.
Julkaistu 14.11.2018 06:11
Toimittajan kuva

Juuso Parviainen

juuso.parviainen@mtv.fi

Italia ei muuta budjettiaan, ei sen tasetta tai kasvuennusteita, sanoo Italian varapääministeri Luigi di Maio maan ministerien kokouksen jälkeen.

Euroopan unionin komissio hylkäsi Italian budjettiesityksen lokakuussa. Tämä oli ensimmäinen kerta, kun komissio antoi reput budjettiesitykselle ja kehotti jäsenmaata tekemään uuden.

EU voi käynnistää uhittelevaa Italiaa vastaan prosessin maan liiallisen alijäämän korjaamiseksi, ja Italiaa voi uhata tuntuva sakko.

Lue myös: Sipilä kommentoi Brexit-sopimuksen luonnosta - saadaanko tänään jotain aikaiseksi?

Italian pääministeri sanoo, että hallituksen näkemyksen mukaan budjettia tarvitaan, jotta maa menee eteenpäin.

– Tämä on budjetti, joka käynnistää maan uudelleen, pääministeri Maio sanoi The Guardianin mukaan.

Myös Italian varapääministeri Matteo Salvini uskoo, että budjetti tuottaisi lisää työpaikkoja useille italialaisille.

Budjettiin kuuluu esimerkiksi verojen leikkaaminen, perustulo sekä eläkeiän alentaminen.

Tuoreimmat aiheesta

EU