Itämerellä järjestetään ensi viikolla vuosittainen ympäristökatastrofin torjuntaharjoitus Balex Delta. Paahtomaissi eli popcorn näyttelee keskeistä osaa harjoituksessa.
Kansainvälinen öljyn ja kemikaalien torjuntaan merellä keskittyvä harjoitus järjestetään Ruotsin aluevesillä Karlskronan edustalla 27.-30. elokuuta.
Videolla ölytankkeri palaa Meksikonlahdella vuonna 2016. Itämerellä varaudutaan samantapaiseen onnettomuuteen.
– Harjoittelemme Ruotsin rannikon läheisyydessä tapahtuvan öljypäästön varalta, sanoo Skånen lääninhallituksen valmiuspäällikkö Lars Persson.
"Popcorn on ympäristöystävällistä"
Öljyn roolia harjoituksessa esittää popcorn, joita kaadetaan mereen Karlskronan edustalle 40 000 litraa. Itämeren maista tulevilla pelastustyöntekijöillä on 36 tuntia aikaa kerätä popcornit pois merestä.
– Popcorn on ympäristöystävällistä ja sopii harjoitukseen. Sitä on tapana käyttää tämäntapaisissa harjoituksissa, Persson sanoo.
Jos popcornia kuitenkin jää harjoituksen jälkeen mereen, se ei Perssonin mukaan ole vakavaa.
– Se on vaaratonta linnuille ja muille eläimille.
Viranomaiset huolissaan suuren öljykatastrofin mahdollisuudesta
Persson on huolissaan Ruotsin valmiudesta suuren öljykatastrofin sattuessa.
– Rannikkovariosto on hyvin varautunut naapurivaltioiden kanssa keräämään öljyä, mutta täällä maalla meillä on vähän huonommat valmiudet. Ydinturvallisuudessa ydinvoimayhtiöt maksavat ydinonnettomuuteen valmistautumisesta, mutta öljyn ollessä kysessä tilanne ei ole sama.
– Tämä aiheuttaa sen, että öljyntorjunnassa resurssit eivät ole niin suuret kuin ne voisivat olla tämän kokoluokan onnettomuuteen varautumisessa, Persson sanoo.
Harjoitus on yksi maailman suurimmista ympäristökatastrofiharjoituksita ja siihen osallistuvat kaikki Itämeren maat. Suomesta harjoitukseen osallistuu öljyntorjuntajoukkoja Suomen ympäristökeskuksen johdolla.
Harjoituksen järjestävät muun muassa Ruotsin rannikkovartiosto, väestönsuojelu- ja valmiusviranomainen sekä Skånen maakunta.
Lähteet: Sveriges Radio P4, Merivoimat