Suomella on hyvä osaaminen öljyntorjunnassa ja nyt siitä ovat kiinnostuneet muutkin.
Suomenlahdella viime aikoina tapahtuneet läheltä piti -tilanteet ovat nostaneet jälleen esille tarpeen tehokkaille öljyntorjuntatoimille. Suomen meriliikennekeskus esti viime vuonna 14 karilleajoa ja tehokkaalla toiminnalla on voitu estää suurikin öljyonnettomuus Itämerellä.
Suomi on varautunut hyvin myös öljyntorjuntaan onnettomuuden sattuessa ja tätä osaamista jaetaan nyt myös muille maille.
Kotkassa järjestettiin tiistaina iso kansainvälinen öljyntorjuntakoe, johon osallistui Suomen lisäksi viranomaisia Ruotsista, Norjasta, Tanskasta, Hollannista, Ranskasta ja Maltalta.
Kokeessa testattiin öljynpuhdistusta erityisesti kylmissä olosuhteissa ja hyvin vaikeasti poistettavan matalarikkisen öljyn kanssa. Suomalainen osaaminen on avuksi, kun halutaan varautua onnettomuuksiin, kertoi Viiden jälkeen -ohjelman haastattelema Norjan merenkulkulaitoksen vanhempi insinööri Björn Frosg.
– On todella tärkeää, että suomalaiset tuottajat avustavat Norjan hallitusta kehittämään öljynkerääjiä juuri matalarikkisen öljyn keräämiseksi. Suuret laivat käyttävät matalarikkistä öljyä, Frosg selittää.
Frosgin mukaan yhteistyötä Suomen kanssa on tehty jo useamman vuoden ajan. Seuraavaksi he odottavat pääsevänsä testaamaan laitteita omassa testiympäristössään Norjan Hortenissa. Suomessa järjestettyyn kokeeseen he ovat tyytyväisiä.
– Kaikki sujui hyvin. Löysimme kyllä haasteita jään ja öljyn välillä, mutta uskon, että suomalaisilla on hyvä laitteisto öljyntorjuntaan.