Itärajan esteaidan rakentamisessa lähtee iso pyörä pyörimään

Itärajan esteaidan rakentaminen vauhdittuu kesän aikana. Parhaillaan on menossa mittava, noin tuhatta maanomistajaa koskeva kuuleminen ja rakentamisen kilpailuttaminen. 

Rakennustöitä tehdään loppukesästä alkaen Vaalimaan ja Kuusamon välisellä alueella eri mittaisilla osuuksilla.

– Esteaitahankkeessa on iso pyörä lähdössä pyörimään. Aiempien Sallan ja Imatran pilottikohteiden valmistumisen jälkeen nyt ollaan lähdössä laajentamaan rakentamista kolmessa vaiheessa, kertoo hankepäällikkö Erkki Matilainen Rajavartiolaitoksen esikunnasta.

Valtaosa maanomistajista on suhtautunut hankkeeseen myönteisesti, osa on jopa toivonut sopimusta. Lähes tuhat maanomistajaa täytyy kuulla ja pyytää heiltä lausunnot rakentamissuunnitelmiin.

Rakentamisurakoiden ja materiaalihankintojen kilpailutus on oma savottansa monipolvisen hankintalainsäädännön puristuksessa.

Kahdesta pilotista saatu kokemus näyttää ohjaavan jatkorakentamista. Pehmeällä suolla rakennettaessa tulee kuitenkin muutoksia.

– Kun Sallassa asennettiin betoniponttonielementtejä, niin sieltä on hyvät kokemukset siitä, että kuinka niitä jatkossa kannattaa asentaa eli ei ihan samalla tavalla, Matilainen toteaa.

Tänä vuonna valmista aitaa ehtii syntyä vain muutama kilometri.

– On hidasta rakentamista ja pätkät ovat pitkiä, paikoin jopa 17 kilometrin mittaisia pätkiä.

Esteaita valmistuu vuoden 2026 lopussa. Aidan kustannusarvio on 380 miljoonaa euroa, ja kokonaispituus noin 200 kilometriä. 

Lue myös:

    Uusimmat