Rajavartiolaitoksen mukaan itärajan aidan rakentaminen on aloitettava mahdollisimman pian.
Rajavartiolaitoksen mukaan itärajalle tarvitaan aita mahdollisimman nopeasti.
Aidan rakentaminen pilotti- eli testiversiolla pitäisi aloittaa jo tänä vuonna, sanoo rajavartiolaitoksen kansainvälisen yhteistyön yksikön päällikkö Matti Pitkäniitty.
– Mitä nopeammin, sen parempi. Rakentamiseen edetään, kun rahat löytyvät. Meidän täytyy ensin pilotoida ja selvittää, miten aita kestää talven vaikeita olosuhteita, kuten routaa, lunta ja pakkasta. Pilotoinnin jälkeen päästään tuotantovaiheeseen.
Aita tarvitaan, koska nykyiset keinot laajamittaiseen maahantuloon ja välineellistettyyn maahanmuuttoon varautumiseksi eivät ole riittäviä.
– Valitettavasti eurooppalainen turvallisuusympäristö on muuttunut viimeisten kymmenen vuoden aikana, mistä esimerkkinä on välineellistetty maahanmuutto Valko-Venäjän rajalla. Keinot, jotka tällä hetkellä ovat käytössä, eivät enää ole riittäviä.
Rajavartiolaitoksen mukaan kaikki muu tarvittava aidan rakentamista varten on olemassa, paitsi poliittinen päätös rahoituksesta.
– Aika yksityiskohtaisetkin asiat on selvitetty jo rajavartiolain muutoksessa. Nyt on kyse siitä, miten tämä uhka suhtetutetaan muihin valtion menotarpeisiin.
Aita maksaisi noin miljoona euroa kilometriltä
Pitkäniityn mukaan lopullisen aidan rakentaminen voitaisiin aloittaa ensi kesänä. Aitaa rakennettaisiin luultavasti noin 100 - 260 kilometrin pituiselle matkalla itärajalle, enimmäkseen Kaakkois-Suomeen.
– Kyse on 2,5-4 metrin korkuisesta aidasta, jonka päällä on piikkilanka hidastamassa ylittämistä. Tarkoitus ei ole pysäyttää ihmistä, vaan hidastaa ylitystä. Yhdistettynä tekniseen valvontaan, meillä on parempi reagointiaika.
Pitkäniitty arvioi, että aidan rakentaminen maksaa noin 1-2 miljoonaa euroa kilometriä kohden.
Sisäministeri Krista Mikkosta (vihr.) kertoi aiemmin Uutissuomalaiselle, että hallitus keskustelee rajan aitaamisesta lähiaikoina.
MTV Uutiset ei tavoittanut Mikkosta kommentoimaan aikataulua.