Lähes 30 vuotta kestäneen itärajayhteistyön aikana julkista rahaa käytettiin erilaisiin yritys- ja kehityshankkeisiin lähes miljardi euroa. Rahoitusohjelmilla saavutettiin merkittäviä taloudellisia tuloksia, mutta kaikki rajayhteistyöohjelmat pysäytettiin Venäjän hyökättyä Ukrainaan.
Venäjän hyökkäys Ukrainaan mullisti Suomen rajamaakunnissa vuosikymmeniä jatkuneen yhteistyön yhdessä yössä. Rajayhteistyön parissa työskenteli suuri joukko viranhaltijoita kaikissa rajamaakunnissa ja myös ministeriöissä. Kaikki viralliset kontaktit katkesivat.
– Muutamiin venäläisiin olen pitänyt harvakseltaan yhteyttä, mutta kyllä ne suhteet ovat aika pitkälle historiaa, myöntää rajayhteistyössä 30 vuotta mukana ollut yhteyspäällikkö Timo Leinonen Pohjois-Karjalan maakuntaliitosta.
Hallinnon työpaikat pyrittiin säilyttämään organisoimalla toiminta jatkumaan Suomen rajojen sisällä ja yhdessä Pohjoismaiden kanssa.
Venäjä-tutkimus pysähtyi
Itä-Suomen yliopiston Venäjä- ja rajatutkimuskeskuksen Veran tutkimuspäällikkö Joni Virkkunen muistuttaa, että myös tutkimusyhteistyöhön on tullut aivan uusia esteitä.
– Meidän on otettava huomioon venäläisten kumppaneiden turvallisuus. Pitää arvioida uskaltavatko he puhua meille, tai toimia enää meidän kanssa yhteistyössä. Tilanne on muuttunut Venäjällä todella vaikeaksi, Virkkunen huokaa.
Osa suomalaisten kumppaneista on paennut Venäjältä. Suomalaistutkijoiden kenttätyö Venäjällä on pysäytetty ja nyt etsitään uusia tutkimuskohteita.
– Turhauttava olo on monella tavalla, mutta ei tämä hukkaan ole mennyt. Venäjään liittyvä tutkimus on tärkeämpää kuin koskaan aikaisemmin ja siinä mielessä myös inspiroivaa, Virkkunen innostuu.
Rahoituksessa kolmijako
MTV Uutiset selvitti itärajayhteistyöhön käytetyn julkisen rahoituksen määrää vuodesta 1992 alkaen. Vilkas yhteistyö rajalla käynnistyi pian Neuvostoliiton hajoamisen jälkeen. Tiedot kerättiin maakuntaliitoista sekä työ- ja elinkeinoministeriöstä.
Erilaisiin kehityshankkeisiin ja ohjelmiin on käytetty julkista rahaa vuoteen 2020 mennessä yli 900 miljoonaa euroa. Pääsääntö on ollut, että rahoituksesta kolmasosa oli EU-rahaa, kolmasosa Suomen valtion rahaa ja kolmasosa Venäjän rahoitusta.
Viime vuosina toteutetuissa rahoitusohjelmissa suomalaisten maakuntien lisäksi toteuttajina ovat olleet myös Ruotsi ja Norja Barentsin aluetta koskevissa ohjelmissa.
– Julkisen rahan lisäksi konkreettisissa kehityshankkeissa on vaadittu myös yritysten omarahoitusta, Leinonen huomauttaa.
Kun yksityinen rahoitus lasketaan mukaan, kokonaissumma ylittää selvästi miljardi euroa.
– Ohjelmajohtajat arvioivat, että sodan syttyessä meneillään olevissa rahoitusohjelmissa noin 80 prosenttia rahoituksesta oli käytetty. Viidennes jäi siis kesken, Leinonen laskee.
Kilahtiko Kankkulan kaivo?
Rajayhteistyö alkoi ensin lähialueyhteistyön nimellä. Suomi ja Venäjä allekirjoittivat vuonna 1992 sopimuksen yhteistyöstä Karjalan tasavallassa, Pietarissa sekä Murmanskin ja Leningradin alueilla. Samalla syntyi malli EU:n ulkorajayhteistyölle Venäjän kanssa.
Yhteyspäällikkö Leinosen mielestä 20 vuotta jatkunut lähialuetyö oli menestyksellistä.
– Siihen käytettiin vuosina 1992-2012 yhteensä 330 miljoonaa euroa. Suomi maksoi sen kokonaan. Vuosittain rahoitettiin noin 200 kehittämishanketta. Varoilla tuettiin myös kansalaisjärjestöjen hankkeita Luoteis-Venäjällä.
Yhteistyön keskeisiä tavoitteita olivat esimerkiksi alueellisen vakauden edistäminen, oikeusvaltion kehittäminen sekä hallinnon ja lainsäädännön uudistaminen.
Vuonna 1995 käynnistyivät raja-alueyhteistyöohjelmat. Ensin käynnistyivät Euroopan alueelliset yhteistyöohjelmat nimellä Interreg vuoteen 2006 saakka, ja sen jälkeen nimellä CBC – cross border cooperation – vuoteen 2020 saakka.
Interreg rahoitus oli 285 miljoonaa euroa ja CBC 333 miljoonaa euroa, josta yli 30 miljoonaa oli sitomatta, kun Venäjä hyökkäsi Ukrainaan.
Suomen valtion kokonaisrahoitus vuodesta 1992 vuoteen 2020 on ollut noin 500 miljoonaa euroa. Leinonen kiistää, että rahat olisivat menneet Kankkulan kaivoon.
– Sanotaan, että yllättävän vähän on sitä puhetta ollut. Ei se täällä maakunnassa ole noussut sillä tavalla esille, että tämä olisi ollut turhaa työtä.
Uusi vuoteen 2027 ulottuva ohjelmakausi piti esitellä EU-komissiolle viime kesänä.
Höyryjuna hyytyi
Timo Leinonen korostaa, että yhteistyöllä pystyttiin tukemaan Suomen lähialueiden rauhanomaista kehitystä ja opittiin, miten Venäjällä toimittiin. Merkittävää oli myös suorien yhteyksien syntyminen yritysten, alueiden, kuntien ja oppilaisten välille.
– Kauppa virisi, tuotiin raaka-aineita Suomeen ja vietiin koneita ja laitteita Venäjälle. Matkailu vilkastui, varsinkin ostosmatkailu, Leinonen listaa esimerkkejä hyödyistä.
Monia vireillä olleita hankkeita myös hyytyi sodan vuoksi, osa aivan viime metreillä. Yksi niistä oli pitkälle edennyt suunnitelma käynnistää säännöllinen höyryjunayhteys Sortavala-Ruskeala-Niirala-Joensuu loppuvuodesta 2022. Matkailua olisi piristänyt myös suunnitelmaan liittynyt sähköinen viisumi.
Riippumattomassa evaluaatiossa vuodelta 2011 todettiin, että lähialueyhteistyö oli kansainvälisestikin poikkeuksellisen tuloksellista.
– Kolme vuosikymmentä Venäjä-yhteistyötä olivat todella antoisia, mutta nyt katsotaan eteenpäin ja yhteistyöhön muiden maiden kanssa.
Katseet kohdistuvat nyt Barentsin alueelle erityisesti Ruotsin ja Norjan pohjoisosien kanssa ilman Venäjää. Mukana on tässä vaiheessa kahdeksan aluetta eri maista. Rahoitusohjelman nimi on Interreg Aurora.
Myös EU on heräämässä Ukrainan sodan aiheuttamiin taloudelliseen haittavaikutuksiin Venäjään rajoittuvilla raja-alueilla. Parlamentissa on noussut esille raja-alueiden tukemiseen luotava erillinen ohjelma. Jos sellainen syntyy, Suomi olisi keskeisiä hyötyjiä.
Muutakin tutkittavaa kuin Putin
Suomessa monilla yliopistoilla ja tutkimuslaitoksilla on ollut laajaa Venäjään liittyvää yhteistyötä, joka päättyi, kun sota alkoi. Itä-Suomen yliopiston Venäjä- ja rajatutkimuskeskus Veran johtaja Joni Virkkunen myöntää, että Ukrainan sodan vaikutukset ovat suuria.
– Kaikki tutkijat miettivät, miten toiminta järjestellään uudelleen ja mitä jatkossa tutkitaan. Maailma on nyt muuttunut ja tulee uusia aiheita mitä tutkia. Venäjä on paljon muutakin kuin Putin, Virkkunen huomauttaa.
Aiemmin kerätty tutkimustieto on asetettava uuteen kontekstiin ja se on Virkkusen mukaan vaikeampaa kuin olisi voinut kuvitella. Tutkijoita kiinnostaa nyt erityisesti venäläisen kansalaisyhteiskunnan sisäinen kehitys.
– Pitää ymmärtää mitä siellä ihmisten mielissä tapahtuu ja miten kansalaisyhteiskunta voi. Venäjä on sulkeutunut, mutta myös kansainvälinen, ja siksi pitää ymmärtää esimerkiksi muuttoliikkeiden vaikutuksia.
Yliopistokurssit täynnä
Itä-Suomen yliopistossa on jatkettu Veran organisoimaa Venäjään liittyvää sivuaineopetusta sodan aikana. Venäjän yhteiskuntaa käsittelevät kurssit ovat olleet täynnä. Niille on osallistunut suomalaisten lisäksi myös ulkomaalaisia opiskelijoita.
– Kurssien järjestäminen arvelutti meitä aluksi, mutta saimme apua ulkomaille siirtyneiltä asiaa tuntevilta kollegoilta. Venäjällä on esimerkiksi monenlaista sodanvastaista liikehdintää, jota pitää tutkia.
Virkkunen kertoo, että Suomen Akatemia jatkaa tutkimusrahoitusta, mutta se ei saa sisältää mitään virallista yhteistyötä venäläisten kumppaneiden kanssa.
Veran tutkijat saivat vuosi sitten viikkoa ennen kuin sota syttyi Karjalaisen Kulttuurin Edistämissäätiön rahoituksen tutkimukseen, jossa selvitetään mitä raja-alueyhteistyössä tapahtui 30 vuoden aikana, kun raja oli Neuvostoliiton romahduksen jälkeen auki.
– Huomattiin, että yhteistyön alkuvaiheessa mukana olleet on syytä haastatella ajoissa. Haluttiin kuulla konkareiden tarinoita yhteistyöstä, kokemuksista ja kanssakäymisestä venäläisten kanssa, Virkkunen valottaa tutkimusta.