Elämä on koetellut Hanna-Mariaa monin eri tavoin. Naisen lyhyt elämä oli päätyä itsemurhaan, mutta nyt nuori äiti haluaa näyttää esimerkillään, että jokaisesta päivästä löytyy jotain hyvää ja kaunista.
Hanna-Maria, 24, on pienen uhmaikäisen pojan yksinhuoltajaäiti. Hänestä huokuu empaattisuus ja lämpö. Hän vaikuttaa elämäniloiselta, positiiviselta ja vahvalta nuorelta naiselta, joka kantaa itseään ylpeydellä. Aina ei kuitenkaan ole ollut niin – ei lähimainkaan.
Nuoreen ikäänsä nähden Hanna-Maria on ehtinyt nähdä elämän varjoisan puolen ehkä liiankin moneen kertaan. Pahimpina aikoina nuori nainen kävi lähellä kuolemaa, oman kätensä kautta.
Teini-ikä meni kärsiessä lääkkeiden sivuoireista ja rajusta koulukiusaamisesta
Kun Hanna-Maria oli noin 12-vuotias, hänellä todettiin harvinainen munuaissairaus, joka vaati vahvaa lääkitystä. Hän eli sairaalahoidossa käytännössä kahden vuoden ajan sairauden äkillisen uusiutumisen vuoksi.
Sen lisäksi, että kasvava nuori menetti teiniajan huolettomat vuodet, hän kärsi lääkkeistä johtuvista sivuoireista. Niistä ehkä kaikkein pahin oli painonnousu: nuori tyttö paisui 45-kiloisesta hoikasta tytöstä noin 80-kiloiseksi.
Äärimmäisen nopea painonnousu ja nestekertymät saivat aikaan lukuisia raskausarpia ympäri Hanna-Marian kehoa niskaa ja selkää myöten.
Hanna-Maria sai vahvan lääkityksen sivuoireena niin kutsutut kuukasvot, joka saa kasvot pyöristymään.
Pyöristynyt ulkonäkö sekä näkyvät arvet johtivat rajuun koulukiusaamiseen, mikä laukaisi teini-ikäisessä tytössä syömishäiriön ja vakavan masennuksen. Nuoren naisen tila paheni pahenemistaan ja lopulta Hanna-Maria joutui osastohoitoon.
– En kehdannut syödä tai olla vähissä vaatteissa edes oman kihlattuni edessä. Häpesin ja inhosin itseäni, Hanna-Maria muistelee anorektista ajanjaksoaan.
Myös lähipiiri ilkkui – yritti itsemurhaa siinä onnistumatta
Hanna-Maria oli koko teini-ikänsä niin pahoin koulukiusattu, että hänestä tuntui, ettei kestäisi synkkää elämäänsä enää hetkeäkään. Hän purki itsetuhoisia ajatuksiaan viiltelemällä itseään.
– Muistan, kun kaiversin puukolla käsivarteeni tekstin ”I’m fine”, nainen muistelee elämänsä synkintä aikaa.
Hanna-Marialla meni kauan ennen kuin hän uskaltautui näyttäytymään julkisesti pelkkä toppi päällään, sillä hän häpesi ulkonäköään.
Sen lisäksi, että Hanna-Maria oli saanut kuulla ilkkuvia kommentteja kouluaikoinaan, myös hänen lähipiirinsä kommentoi hänen ulkonäköään ikävään sävyyn.
Lähipiiri jaksoi usein muistuttaa Hanna-Mariaa ajasta, jolloin hän oli ollut ”laiha ja kaunis”.
– Ja enääkö en ole? Tarvitaanko siihen jokin sairaus, jotta voi näyttää hyvältä, Hanna-Maria pohtii.
Lähipiiri myös pelotteli, ettei tunnesyöjäksi tunnustautunut Hanna-Maria löydä itselleen koskaan miestä, jos hän ei käy lenkillä ja hoikistu.
– Anteeksi mitä? Onko sinkkuuskin paha asia? Minä voin aina laihduttaa, mutta suoraan sanottuna, kusipäisyydelle ei voi tehdä mitään, nainen muotoilee.
Hanna-Maria kertoo, että yksi suurimmista parantavista tekijöistä on ollut musiikki, jota hän harrastaa edelleen intohimoisesti.
Haluaa toimia esimerkkinä: ”Nykyään osaan arvostaa jok’ikistä arpea itsessäni – ne kertovat eletystä elämästä”
Nykyisin Hanna-Maria on terve ja voi hyvin. Henkistä ja fyysistäkin väkivaltaa kokenut nainen kertoo olevansa tällä hetkellä tyytyväinen elämäänsä – vahvempana kuin koskaan.
Hänen pian 4 vuotta täyttävä poikansa on muuttanut nuoren naisen elämää paljon positiivisempaan suuntaan. Vaikka nainen pitääkin itseään pyöreänä, hän ei anna ulkoisten seikkojen häiritä elämäänsä.
– Välillä tunnen olevani jopa kaunis. Toisaalta, voiko ihminen olla koskaan täysin tyytyväinen itseensä, nuori nainen miettii.
Aiempien vuosien vakavat sairaudet näkyvät enää vain arpina Hanna-Marian ihossa. Pahat muistot taas ovat kuvattuina iholla tatuointeina, josta jokaiseen liittyy jokin tarina hänen elämänsä varrelta.
– Nykyään osaan arvostaa jok’ikistä arpea itsessäni – ne kertovat eletystä elämästä.
Hanna-Marialla on edelleen vaikeita päiviä, mutta hän pyrkii ajattelemaan positiivisesti: jokaisesta päivästä löytyy aina hyviä ja kauniita asioita, joista voi olla kiitollinen.
– Sen ei tarvitse olla mikään iso asia, vaan tavallinen kohteliaisuuskin riittää: oven avaaminen, hymy tai tervehdys, kiitokset ja anteeksipyynnöt. Pieni ele voi olla iso asia, Hanna-Maria summaa.
Vaikka Hanna-Marialla on edelleen myös huonoja päiviä, hän pyrkii löytämään jokaisesta päivästä jotain hyvää ja kaunista.
”Muista: SINÄ olet kaunis”
Hanna-Maria haluaa tuoda elämäntarinansa julki, koska haluaa muistuttaa, ettei ihmisiä saisi kritisoida, arvostella tai tuomita vain ulkonäön perusteella – yksikin lause voi saada aikaan pahaa jälkeä.
– Jos sinulla ei ole mitään hyvää sanottavaa, pidä mölyt mahassasi, kiitos, itsevarma nainen ohjeistaa.
Hanna-Maria haluaa myös muistuttaa, että kaikki ihmiset ovat kauniita omalla tavallaan.
– Olit sitten lyhyt, pitkä, laiha, tukeva tai sopusuhtainen… Mitä tahansa. Niin muista: SINÄ olet kaunis – juuri siksi, että sinä olet sinä, etkä kukaan muu, Hanna-Maria sanoo lempeästi.