Poliisin työkulttuuria pitäisi muuttaa nykyistä avoimemmaksi, jotta vaikeista asioista olisi helpompi puhua, sanoo Suomen poliisijärjestöjen liiton (SPJL) puheenjohtaja Jonne Rinne.
MTV:n Huomenta Suomessa vieraillut Rinne puhui muun muassa poliisien työhyvinvoinnista yhdessä Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen (THL) tutkimusprofessorin Timo Partosen kanssa.
MTV Uutiset kertoi perjantaina kahden korkean turvatason poliisin itsemurhasta. Toinen heistä työskenteli tasavallan presidentin Alexander Stubbin turvamiehenä ja toinen Poliisihallituksessa.
Rinne kertoo, että Suomen poliisijärjestöjen liiton jäsentutkimusten mukaan poliisit kokevat työnsä aiempaa kuormittavammaksi.
– Kyllä siellä erityisesti näkyy, että kumulatiivinen stressi, työn pakkotahtisuus ja jaksamisen haasteet ovat valitettavasti kasvussa, Rinne viittaa kyselytutkimuksiin.
Lue myös: Mitä muutoksia poliisi-itsemurhista voi seurata? Rikostoimituksen päällikkö nostaa esille poliisiedustajan "viisaat sanat"
Hänen mukaansa poliisissa kyllä puretaan työpäivän tapahtumia yhdessä kollegojen kanssa, ja työyhteisö on tiivis.
Rinne kuitenkin katsoo, että työyhteisöä tulisi muuttaa avoimemmaksi.
– Tärkeintä olisi organisaatiokulttuurin muuttaminen siten, että pystytään puhumaan asioista, välitetään työkaverista ja että esimiesorganisaatiolla olisi tieto, eli viestitään niistä [haasteista].
Rinteen mukaan SPJL haluaa tehdä jäsenistönsä kanssa töitä sen eteen, että avun hakeminen ja saaminen helpottuisi.
– Meidän viestimme on, että jokaisen univormun sisällä on ihminen, ja jaksamisen rajat tulevat kaikilla jossain vaiheessa vastaan.
– Apua on ihan ok hakea, eikä tarvitse olla supernainen tai supermies ja kestää kaiken.
Lue myös: Itsemurhan tekopaikkaa ei valikoida sattumalta: "Se sisältää yleensä vahvan viestin"
Poliisien itsemurhiin on kiinnittänyt huomiota myös eurooppalaisten poliisiliittojen kattojärjestö EuroCOP, jonka presidenttinä Jonne Rinne toimii.
Poliisin tekemiä itsemurhia on ollut myös muissa Euroopan maissa, mutta tarkkaa tilastointia asiasta ei ole.
– Tämä koskee koko Eurooppaa. Nyt on tärkeää, että tähän päästäisiin puuttumaan ammattilaisten kanssa, jos tästä on tulossa ilmiö.
Lue myös: Poliisin virka-aseet ovat valtion omaisuutta ja tarkassa kontrollissa: Työpäivän jälkeen ase jää yleensä töihin
Keskustelussa mukana olleen THL:n tutkimusprofessorin Timo Partosen mukaan itsemurhan tekeminen työpaikalla on hyvin harvinaista.
Hänen mukaansa työyhteisön huolenpito korostuu poliisityössä, sillä poliiseilla on käytössään virka-aseet.
– Jokainen voi välittää työkavereistaan ja tuttavistaan ja kysellä, onko jotain mielen päällä, josta haluaisi kertoa. Esihenkilöillä on keskeinen rooli huomata, jos jollain työkaverilla näyttää menevän huonosti.
Lue myös: Päätoimittajan kommentti: Poliisissa tapahtuu asioita, joita ei vain saisi tapahtua
Partonen toteaa, että mahdolliset työyhteisöä koskettavat itsemurhatapaukset tulee käsitellä ja järjestää työntekijöille mahdollisuus puhua asiasta.
– Osa työntekijöistä tarvitsee lisäksi käyntiä terveydenhuollon ammattilaisen luona, ja sekin mahdollisuus täytyy antaa. Eihän sitä [itsemurhatapausta] voi salata tai painaa villaisella, että mitään ei puhuttaisi, Partonen sanoo.
Lue myös: Tällaista kokemusta presidentin turvamiehiltä edellytetään: "Kaivattiin erityistä joustavuutta"
Apua itsetuhoisuuteen on saatavillaSuurin osa itsetuhoisista henkilöistä kertoi tai vihjaili itsemurha-ajatuksistaan ennen itsemurhaa. Ne on syytä ottaa vakavasti, sillä oikealla hetkellä tarjottu henkinen tuki voi estää itsemurhan. MIELI ry tarjoaa apua:
|