Ivalolaiskodista takavarikoiduissa rasioissa ehkä sariinia – hengenvaarallinen taistelukaasu voi tappaa parissa minuutissa

1:15img
Julkaistu 23.08.2018 15:34

Mika Niskanen

mika.niskanen@mtv.fi

Poliisi ja puolustusvoimat suorittivat maanantaina kotietsinnän ivalolaiseen yksityisasuntoon. Huoneistosta takavarikoitiin sodanaikaisia räjähteitä sekä neljä saksalaista taistelukaasua sisältävää rasiaa.

Video: Kolmen sodan veteraani kuvailee Suomea maailman ihanimmaksi maaksi. Video on viime syksyltä.

Poliisi tiedotti jo tuolloin, että rasiat saattavat sisältää esimerkiksi kyynelkaasua tai sariinia.

Rasioiden sisällöstä ei tarkkaa tietoa

Rasioiden sisällöstä ei ole vielä tarkkaa tietoa, kertoo majuri Harri Pelkonen Jääkäriprikaatista. Hänen mukaansa ne saattavat sisältää sariinin tai kyynelkaasun ohella esimerkiksi foskeenia, sinappikaasua tai tabuunia.


Takavarikko tehtiin maanantaina Ivalossa.

Sariini kehitettiin alunperin Saksassa vuonna 1938 torjunta-aineeksi.

Kyseessä on erittäin myrkyllinen hermokaasu, jonka aiheuttamat oireet riippuvat altistumisajan kestosta. Sariinilla on surmattu suuri määrä ihmisiä esimerkiksi Syyriassa

Epäiltiin miinoiksi

Aluksi rasioita epäiltiin ansoitusmiinoiksi. Jäljille päästiin, kun Pelkonen kysyi apua eurooppalaisilta kollegoiltaan.

– Aika nopeasti tuli vastaus, että mistä on kysymys, hän sanoo ja kertoo kollegoidensa kertoneen kuvastosta, jonka avulla rasioista saatiin enemmän tietoa. 

Poliisi kertoo MTV Uutisille, että epäilty on henkilö, joka keräilee harrastuksena sodanaikaisia tuotteita.

Olleet pitkään maastossa

Pelkonen kertoo, että ainetta on 30-40 grammaa. Rasiat ovat Pelkosen mukaan toisen maailmansodan ajalta.

– Ne ovat olleet maastossa todennäköisesti yli 70 vuotta ja sitten päätyneet keräilijän haltuun, Pelkonen sanoo.

Pelkonen kertoo, että Saksa toi Suomeen tuolloin valtavan määrän erilaisia sotatarvikkeita. Hän ei kuitenkaan usko, että Saksa olisi varautunut taistelukaasusotaan.

– Uskoisin, että aine liittyy suojanaamaritestaukseen, Pelkonen arvioi. 

Rasioiden säilyttäminen on hengenvaarallista. Pelkonen kertoo, että jos kyseessä on sariinia, aiheuttaisi se lauetessaan kuoleman jopa muutamassa minuutissa.

Rasiat olisivat olleet erityisen vaarallisia esimerkiksi tulipalon sattuessa.

Poikkeuksellinen tapaus

Pelkonen kertoo, että kyseessä on poikkeuksellinen tapaus.

– On yllätys, että pohjoisesta on löytynyt taisteluaineisiin viittaavia merkkejä. Minun historiassani tämä on ensimmäinen kerta, hän kuvailee.

Puolustusvoimat tutkii rasioita. Tietoa saadaan lisää ensi viikolla.

Tuoreimmat aiheesta

Rikos