Lapin rajavartioston telakuorma-auto suistui tieltä ja kaatui.
Ivalossa on tapahtunut liikenneonnettomuus, jossa on loukkaantunut vakavasti kaksi varusmiestä. Onnettomuudessa oli osallisena yhteensä 23 varusmiestä. Onnettomuuden osalliset ovat 18–21-vuotiaita.
Kaksi vakavasti loukkaantunutta henkilöä kuljetettiin Lapin keskussairaalaan Rovaniemelle ja loput 21 tela-auton kyydissä ollutta tarkistettavaksi Ivalon terveyskeskukseen.
Iltapäivällä rajavartiolaitoksesta kerrottiin MTV Uutisille, että Rovaniemelle on siirretty vielä kaksi loukkaantunutta varusmiestä.
MTV Uutisten tietojen mukaan Ivalon terveyskeskuksessa nähtiin "verisiä varusmiehiä" ja, että terveyskeskukseen pyrkineitä muita asiakkaita oli käännytetty pois.
Lapin rajavartioston yleisjohtaja, everstiluutnantti Mikko Kauppila kertoi STT:lle, että onnettomuus tapahtui rajajääkärikomppanian ampumaharjoituksen yhteydessä, kun varusmiesosasto oli siirtymässä harjoitukseen Ivalon kasarmialueelta. Onnettomuudessa telakuorma-auto suistui tieltä ja kaatui.
Poliisi tutkii onnettomuutta
Poliisin tiedotteen mukaan Rajavartioston telakuorma-autossa oli onnettomuushetkellä liikaa lastia.
Poliisi kertoo tutkivansa onnettomuutta liikenneturvallisuuden vaarantamisena sekä palvelusrikoksena.
– Alkutietojen mukaan ajoneuvon kyydissä on ollut henkilöitä varusteineen sallittua enemmän, poliisi kertoo.
Lue lisää: Poliisi: Ivalon onnettomuusajoneuvossa oli liikaa ihmisiä
Harjoitukset keskeytetty
Kauppilan mukaan harjoitukset on nyt keskeytetty, mutta niiden jatkamisesta päätetään myöhemmin.
– Arvioimme myöhemmin tänään, jatketaanko harjoituksia, Kauppila kertoo.
Lapin pelastuslaitos sai tiedon onnettomuudesta keskiviikkoaamuna kello 8.54 ja lähetti onnettomuuspaikalle kuusi yksikköä. Kauppilan mukaan onnettomuus tapahtui juuri ennen hätäkeskukseen tullutta ilmoitusta.
– Pelastuslaitos avusti paikalla ensihoitoa potilaiden hoidossa ja tukki polttoainevuodon ajoneuvosta, pelastuslaitos tiedotti.
Lapin rajavartiosto on ollut yhteydessä loukkaantuneiden varusmiesten omaisiin. Kauppilan mukaan lähes kaikki omaiset on tavoitettu.
Kriisiapua varusmiehille
Varusmiehille järjestetään kriisiapua iltapäivän aikana. Kriisiapua tarjotaan myös niille varusmiehille, jotka eivät olleet onnettomuudessa osallisina.
Lue myös: Liikenne on varusmiehen pahin riski – tällaisia ovat viime vuosien vakavimmat onnettomuudet
USU: Varusmiesten tapaturmien määrä kasvoi viidenneksellä
Päivitetty 13.11.2024 kello: 15.27: Lisätty poliisin tiedot onnettomuuden syistä ja tutkinnasta.
Päivitetty 14.11.2024 kello 9.04: Muutettu tekstiin tarkennus, että onnettomuus tapahtui Lapin rajavartioston rajajääkärikomppanian harjoituksissa, ei Puolustusvoimien, kuten aiemmin oli kirjoitettu.